Juoksukoulu

Juniorijuoksukoulu

Juniorijuoksukoulu on tarkoitettu kaikille 2001-2009 syntyneille juoksusta innostuneille j

11195326_10152800155562694_398458498_n

unioreille. Aikaisempaa yleisurheilutaustaa osallistujalla ei tarvitse olla. Juoksukoulussa kehitetään juoksutaitoa monipuolisilla ja kivoilla harjoitteilla. Juoksua harjoitetaan laaja-alaisesti matkaa ja vauhtia vaihdellen.

Koulu soveltuu hyvin myös muiden lajien rinnalla harrastettavaksi.

Harjoittelemme kerran viikossa, yleensä sunnuntai-iltaisin. Harjoituspaikat ja -maastot vaihtuvat vuoden mittaan tämän tästä, jotta homma pysyy monipuolisena ja mielekkäänä. Koulun toiminta on ympäri vuotista ja mukaan voi tulla missä vaiheessa kalenterivuotta tahansa.

Hinta: vuosimaksu Pyrinnön jäsenille 120 euroa, ei-jäsenille 160 euroa, 10 käynnin hinta 45 euroa (ei-jäsenet 65 euroa). Koulu kokoontuu harjoituksiin 40 – 45 kertaa vuodessa, minkä lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia lähteä juoksukilpailuihin ilmaiseksi tai hyvin edullisesti.

Sisältö: monipuolista juoksun ja juoksullisten asioiden harjoittelua, vaihtelevia teemoja (esim. aitajuoksu, mäkijuoksu, polkujuoksu, viestijuoksu), hauskaa yhdessäoloa, huippu-urheilijoiden vierailuja ym.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan tällä lomakkeella (klikkaa tuota edeltävää sanaa). Tervetuloa mukaan!

 

Terveisin

Mikko Pitkänen

Yhteystiedot:
Mikko Pitkänen
0405727309
mzpitkan(a)gmail.com

Kuva: Tommi Koskinen