P-blogi: Urheilun merkitys maakunnalle

Urheilua ja maakuntaa voi tarkkailla monesta eri näkökulmasta. Yhden antaa muun muassa harrastamani Pirkan yöpyöräily. Tämän kesän yöpyöräilylle sattui osumaan sateisin, tuulisin ja pimein kesäyö, missä olen pyöräillyt. Kun tärkeintä ei ollut vauhti, niin vastukset olivat tarkoitettu vain riemuiten voitettaviksi. 134 kilometrin matkalla Näsijärven ympäri näkee ja kokee niin pirkanmaalaista kaupunkia kuin maaseutua, lähtöalueella näkee niin kilpaurheilijoita, huippukuntoisia kuntourheilijoita kuin meitä tavallisia liikunnan harrastajia. Ja talkoolaisiahan järjestelyissä tarvitaan aina, myös huoltopisteillä. Voiko mikään maistua paremmalta kuin lämmin kanakeitto Muroleen koululla keskellä kesäyötä!

Niin Pirkan kierroksen tapahtumat kuin monet muut urheilu- ja liikuntatapahtumat toimivat myös maakunnan vetovoimatekijöinä. Urheilun merkityksen maakunnalle huomaa konkreettisesti, kun keskustelee muulta päin Suomea olevien kanssa. Äkkiä keskusteluun pujahtavat ”Tampereen Pyrintö voitti korismestaruuden” tai ”Vammala voitti lentismestaruuden” tai ”Tappara oli lähellä kultaa” tai ”Vieläkö se Evilä hyppää yli 8 metriä?” tai ”Krista Lähteenmäki on pysynyt uskollisena kasvattajaseuralleen” tai ”Koska teillä palataan taas jalkapallon Suomen kartalle?” jne.

Suuret urheilukilpailut ovat myönteisen julkisuuden kannalta luku sinänsä kuten Kalevan Kisat tai Jukolan viesti tai kansainväliset suurkilpailut. Ne tuovat mainetta ja kunniaa ja myös rahan kiertoa aluetalouteen. Urheiluseurat ovat tässä työssä ensiarvoisen tärkeitä. Pyrintö on tässä todella hyvä.

Tein 1980-luvun puolivälissä Tampereen yliopistossa julkisoikeuden lopputyöni liikuntalaista: ”Liikunta julkisena velvoitteena ja yksilöllisenä oikeutena”. Nyt olen työni puolesta lukenut uutta esitystä liikuntalaista. Perusteet ja työnjako ovat pysyneet melko tavalla entisellään. Suurin muutos liittyy liikuntabisneksen kasvuun. Maakunnan näkökulmasta olemme esittäneet lausunnon, että liikuntahallintoa ei tule enää lisää etäännyttää tekijöistään. Alueellisen liikuntaneuvoston, meillä Länsi- ja Sisä-Suomi, jäsenten valinnat tehdään nyt maakuntien liitoissa. Uuden esityksen mukaan valinta siirrettäisiin aluehallintovirastoille eli kauemmaksi maakunnallisesta tietämyksestä ja osaamisesta.

Liikuntahallinnollisesti on tapahtunut kyllä positiivistakin. Tänä vuonna Pirkanmaalla liikuntapaikkarakentamisen valtion tukea tulee saamaan kuusi kohdetta, mikä on 2/3 Länsi- ja Sisä-Suomen ja ¼ koko maan potista. Tämä paikkaa jälkeenjääneisyyttä, mitä Pirkanmaalla on viimeisen 15 vuoden aikana ollut. Ilolla voi myös todeta Pirkanmaan terveysliikuntasuunnitelman valmistumisen, missä sairaanhoitopiirin johdolla HLU ja UKK-instituutti ovat tehneet hyvää yhteistyötä kuntien kanssa.

Ilman urheiluun ja liikuntaan ”hurahtamistani” en voisi kantaa maakuntatyöntekijälle hyvin sopivaa Pirkan Ukon -titteliä.

Jouni Koskela

edunvalvontapäällikkö, ”Pirkan Ukko”

Pirkanmaan liitto

 

 

 

 

P-blogi: Urheilun merkitys maakunnalle

Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela pohtii blogissa urheilun merkitystä maakunnalle.

Read more