Tanjalle pronssia – Kalevan Kisojen 2.päivä

Pyrinnön mitalitoiveet lepäsivät perjantaina Tanja Komulaisen kokeneilla harteilla, eikä Tanja pettänyt. Komulainen heitti erittäin tasaisen sarjan, lyhinkin heitto kaantoi tänään 51,29. Hän oli vielä ennen kilpailun kolmea viimeistä heittoa kakkosena tuloksella 52,92, mutta Katri Hirvonen nakkasi viimeisellään 54,79 ja nousi hopealle. Tanjalle kuitenkin komeasti pronssimitali.

– Ajattelin että vedän ekan heiton varman päälle rennosti, mutta siitä tulikin paras. Ihan hyvä sarja, mutta se piikki jäi puuttumaan. TanjaTiesin kyllä että Hirvosen Katri on kova kilpailija, joten ei se yllätys ollut, että hän sieltä ohi tuli. Uraa jatkuu ihan ilman muuta tulevinakin vuosina ja kaikki laitetaan peliin, tyytyväinen Komulainen lupasi

Räsäsen Eliisa oli 400 metrillä seitsemäs mukavalla ajalla 56,91.

– Nyt alku oli selkeästi terävämpi kuin eilen (noin 26,2). Pahalta tuntui, mutta ihan suhteellisen tyytyväinen olenEliisa sijoitukseeni, Eliisa kertoi maalissa.

Sillmanin Miia ylitti korkeuden finaaalissa aloituskorkeuden 168 ensimmäisellä, mutta 172 meni vasta kolmannella. Seuraava korkeus oli Miialle liikaa ja tuloksena oli finaalin kymmenes sija.

Pyrinnön ottelijanaiset Maria Huntington, Heini Raunio ja Elisa Oksanen aloittivat urakointinsa tänään. Vasta 17-vuotias Maria joutui valitettavasti jättämään selkävaivojen vuoksi kilpailun kesken jo kahden lajin jälkeen. Elisa Oksanen teki korkeudessa kauden parhaansa 162 ja kuulassa jopa ennätyksensä 11,65. 200 metrillä Elisa juoksi erinomaisesti 26,16 parantaen kauden parastaan peräti  0,54 sekuntia. Heini paransi kauden parastaan pika-aidoissa tuloksella 14,88, korkeus ja kuulakin sujuivat melko hyvin kauden parhaiden tuntumassa. 200 metrillä myös Heini venyi kauden parhaimpaansa ajalla 26,18. Avauspäivän jälkeen pyrintöläiset ovat erinomaisissa asemissa, Elisa on peräti kolmantena pisteillä 3039, Heini yhdeksäntenä pistein 2909. Mitalitaistelusta tulee todella tiukka, sillä Elisan takana viisi naista on 48 pisteen sisällä.

– Oli tosi hyvä päivä. Varsinkin 200 metriä tuli tosi hyvin ja kuulan ennätys oli kiva juttu. Pelkäsin kyllä korkeutta, kun jalkaterään Heini_Elisalaitettiin kortisonia vielä maanantaina. Mutta onneksi se ei ole nyt vaivannut. Huomenna lähdetään taistelemaan, iloinen Elisa kertoi.

Heini ei ollut täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Semmoinen tasapaksu päivä. Ei ihan huonoja, mutta ei ihan sitä, mihin olisi toivonut pääsevänsä. Huomenna yritetään tsempata hyvät pisteet kotiin, Heini kertoi.

Tommi Evilän hyppy alkaa selkeästi löytyä. Evilä kävi karsinnassa kasalla vain kerran, +0,3 tuulessa meni 759, mikä oli karsinnan pisin hyppy.

Bergiuksen Jere on karistanut viimein mykoplasman, mutta hyppyjä on alla sen verran vähän, että varmuutta ei oikein vielä tahdo löytyä. Karsinnan 505 riitti kuitenkin finaaliin, mikä oli tänään pääasia.

– Ei se helppoa ollut missään vaiheessa. Mutta huomenna on uusi päivä. Pakassa olisi tosi hyviä uusia seipäitä, kun vain pääsisi niihin korkeuksiin, joilla niistä kannattaa hypätä, Jere kertoi.

Teksti ja kuvat: Late Hollo