C-pojat mukana kansainvälisessä EYBL-sarjassa

Tampereen Pyrinnön 2001 syntyneet pojat ovat hallineet oman ikäluokan juniorisarjaa jo useamman vuoden. Tuleville kahdelle kaudelle tämä C-poikien ikäluokka on päättänyt lähteä hakemaan kovempia haasteita kansainvälisistä peleistä. Joukkue osallistuu kausilla 2014-2015 ja 2015-2016 kansainväliseen eurooppaliigaan nimeltä EYBL (European youth basketball league). Tänä vuonna liigassa pelaa joukkueita 20 eri maasta. Liigan keskus sijaitsee Riikassa, kaukaisimmat joukkueet tulevat Italiasta ja Kazakstanista.

U14 sarjassa pelataan 32 joukkueen voimin kahdessa eri lohkossa. Molemmissa lohkoissa on kaksi joukkuetta Suomesta Muki ja HNMKY lohkossa 1  ja lohkossa kaksi Pyrintö ja Kauhajoen Karhu. Muut joukkueet tulevat Puolasta, Venäjältä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Kazakstanista, Armeniasta sekä Georgiasta. Pyrinnön urakka alkoihin heti kotiturnauksella Tampereella. Pelit pelattiin Tammelan koululla isänpäiväviikonloppuna 6-9.11. Tampereen turnaukseen osallistui kahdeksan joukkuetta kuudesta eri maasta. Kovatahtisessa turnauksessa pelejä pelattiin aamu yhdeksästä ilta yhdeksään eli tarjosimme Tamperelaiselle koripallokansalle hyvää viihdettä kolmen päivän ajan, yhteensä 20 ottelua.

Jokainen joukkue pelasi turnauksen aikana 5 ottelua. Moskovan BC Dynamo vei kirkkaimmat mitalit voittaen kaikki viisi otteluaan. Toisesta sijasta käytiin kovempi kamppailu Pyrinnön ja Latvialaisen BS Bolderajan välillä.  Molemmilla joukkueilla oli lopussa neljä voittoisaa ottelua tilillään. Korierovertailujen jälkeen BS Bolderaja oli niukasti parempi ja julistettiin turnauksessa toiselle sijalle Pyrinnön saadessa pronssiset mitalit.

Kansainvälisten turnausten tavoin turnauksessa valittiin myös All Stars viisikko. Pyrinnöstä All Stars viiskkoon raivasi tiensä Jasper Koskinen sekä Nuutti Heikkilä. Muut viisikon jäsenet olivat Pavel Savkov ja  Aleksandr Nechay BC Dynamosta sekä Emils Krumins BS Bolderajasta.

C-pojat_eybl1

Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) valittiin Dynamon Aleksandr Nechayn ja turnauksen parhaaksi pistemieheksi nousi Pyrinnän Jasper Koskinen.

C-pojat_eybl2

Turnausorganisaatio järjesteli viikonlopun aikana paljon erilaista tapahtumaa ja kaikki omien pelaajien vanhemmat valjastettuna toimintaan mukaan saimme aikaan hienon urheiluviikonlopun. Pelaajat pelasivat kaksi ottelua päivässä, sen lisäksi heille tarjottiin mahdollisuus osallistua Tampereen urheilutarjontaan Pyynikillä ja Tampere Areenalla. Classic kutsui pelaajat Areenalle seuraamaan Classic – OLS salibandyliigan peliä ja Pyrinnön miehet tarjosivat pelaajille BBL liigan ottelun Pyrintö vastaan Tallin Kalev. Valmentajat viettivät lauantaina yhteisen suunnitteluillan Varalan kauniissa rantamaisemassa,keskustellen tulevan kahden vuoden turnauksista ja tietysti eri joukkueiden pelaajien  mahdollisuuksista koripallon tulevina maajoukkueplaajina ja “Susijengiläisinä”.

EYBL- presidentti Arturs Senhofs kunnioitti myös läsnäolollaan turnaustamme. Hän halusi tulla Suomeen ja Tampereelle seuraamaan ensimmäistä Tampereella järjestettevää EYBL turnausta ja sen järjestelyjen sujuvuutta. Palaute turnausorganisaatiolle ja Tampereen kaupungille oli erittäin positiivinen ja Pyrintö sai kehuja erinomaisista junioripelaajista.

Yleisöä Tammelan koululla oli pitkän viikonlopun aikana runsaslukuisasti, varsinkin Pyrinnön omissa peleissä. Yleisön merkitys kuudentena pelaajana tiedetään eli kiitos kaikille jotka saavuitte paikalle meitä kannustamaan.

EYBL turnausohjelma jatkuu 15.1 – 18.1.2015 Puolan Pawlovicessa  ja keväällä Pyrinnön joukkue matkustaa Riikaan 26.3 – 29.3.2015.

Joukkueen tukijoina matkassa kulkee

Holiday Inn, Tampereen Puhelin, Sanser, Jolla, Nordea, Intersport Lielahti, City Neste Hatanpää, Maanrakennus Ville Ahonen. Suuret kiitokset joukkueen tukijoille! Matka on pitkä ja jokainen tukija on tervetullut joukkueen kahden vuoden EYBL matkaan mukaan, otathan yhteyttä jos haluat liittyä nuorten pelaajien urheilu-uran tukijaksi!