Nuorten EM-kisoista 3 mitalia

Pyrintöläiset  nuorten EM-kisoissa: Anni Haanpää, Lotta Eerola, Leo Matinheikki ja Mikko Eerola. Kuva: Severi Eerola
Pyrintöläiset nuorten EM-kisoissa: Anni Haanpää, Lotta Eerola, Leo Matinheikki ja Mikko Eerola. Kuva: Severi Eerola

Nuorten (alle 16- ja 18-vuotiaat) EM-kisat järjestettiin Puolan Jaroslawissa 1.-3.7. Kilpailuina olivat pitkä matka, viesti ja sprintti. Suomen joukkueessa oli peräti neljä pyrintöläistä: Anni Haanpää (D18), Lotta Eerola (D16), Mikko Eerola (H16) ja Leo Matinheikki (H16). Jokaisena kisapäivänä oli pyrintöläinen palkintopallilla!

Lotalle kultaa pitkältä matkalta!

Ensimmäisenä päivänä juostiin pitkän matkan kilpailu. Lotta otti D16-sarjassa selkeän voiton, ja suomalaisten menestystä täydensi pronssia saanut Jämsän Inka Nurminen.

Lotta Eerola EM-kultaa D16 pitkä matka. Kuva Severi Eerola
Lotta Eerola EM-kultaa D16 pitkä matka. Kuva: Severi Eerola

Suunnistusliiton haastattelussa Lotta totesi, että “suoritus ei ollut virheetön, eikä minulla ollut fyysisesti paras päivä. Ensin ajattelin, että tulee paljon tyttöjä ohi, kun kaksi lähtöryhmää oli vielä lähtemättä. Kun aikaa kului eikä kukaan tullut edelle, niin alkoi jo pikkasen jännittämään. Lähdin kisapaikalta kesken kisan hotellille ja vasta kännykältä pääsin lukemaan tulokset. Lotta kertoi myös, että maasto oli erittäin fyysinen ja kisassa oli paljon suunnistuksellisesti vaativia rasteja. “Kisassa oli pahoja rasteja ja pahoja rastivälejä. Suunnistin välin kerrallaan ja yritin pitää suorituksen mahdollisimman rauhallisena.”

Muista pyrintöläisistä Lotan kaksosveli Mikko sijoittui hienosti 10:nneksi ja Leo oli 43:s. D18-sarjassa Anni teki heti ykkösrastille virheen ja oli lopputuloksissa 26:s. H16-sarjassa Paimion Topias Arola oli hopealla.

Annille viestikultaa!

Anni Haanpää, Lennukka Hanhijärvi ja Amy Nymalm, EM-viestikultaa D18. Kuva: Severi Eerola
Anni Haanpää, Leenukka Hanhijärvi ja Amy Nymalm, EM-viestikultaa D18. Kuva: Severi Eerola

Suomalais- ja pyrintöläismenestys jatkui viesteissä. 18-vuotiaiden tyttöjen viestissä Anni oli Suomen joukkueen aloittaja ja tuli vaihtoon toisena vain puoli minuuttia kärkeä perässä. Toisella osuudella Paraisten Amy Nymalm otti selkeän johtopaikan, ja viimeisellä osuudella Espoon Leenukka Hanhijärvi toi joukkueen voittajana maaliin. 18-vuotiaiden poikien viestissä Suomen joukkue (Aaro Julkunen, Akseli Ruohola ja Tuomas Heikkilä) otti voiton lähes samanaikaisesti tyttöjen kanssa.

16-vuotiaiden poikien viestissä Mikko teki hienon suorituksen toisella osuudella ja tuli yli neljän minuutin johdossa vaihtoon. Lopulta joukkueen sijoitus oli 4. vain muutama sekunti pronssimitalista. D16-viestissä Suomen joukkue ei ollut parhaimmillaan ja sijoitus oli 14:s.

Suunnistusliiton uutinen viestistä

Leolle pronssia sprintissä!

Leo Matinheikki EM-pronssia H16 sprintti. Kuva: Severi Eerola
Leo Matinheikki EM-pronssia H16 sprintti. Kuva: Severi Eerola

Viimeisenä kisapäivänä oli sprinttikilpailu. Huikean kisamenestyksen täydensi vasta 15-vuotias Leo sijoittumalla kolmanneksi. Kisa oli tiukka, sillä eroa hopeasijaan oli 2 sekuntia ja voittajaankin vain 14 sekuntia.

Suomalaisilla sujui kisa muutenkin hyvin Inka Nurminen otti voiton D16-sarjassa, jossa Lotta oli kymmenes 1.15 kärjen perässä. Mikko jäi H16-sarjassa voittajasta vain 51 sekuntia, mutta tasaisen kisan takia sijoitus oli 22:s. H18-sarjassa MS Parman Akseli Ruohola voitti pronssia. Anni oli D18-sarjassa 31:s.

Suunnistusliiton uutinen sprintistä

Lammikon raportit EM-kisoista keskustelupalstalla

Severi Eerolan kuvia kisoista

Kisasivut

Leave a Comment