Tero Viljanen suunnistusjaoston jaosto- ja nuorisovastaavaksi

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto kehittää toimintaansa ja palkkaa jaosto- ja nuorisovastaavan. Tehtävään on valittu liikuntatieteiden ja filosofian maisteri Tero Viljanen. Viljanen aloittaa tehtävässä 26.10.

Jaosto- ja nuorisovastaava tuo merkittävän lisäresurssin jaostolle. Jaostotyöntekijän tehtäviä ovat mm. tapahtumien toteuttamisen koordinointi sekä yhteistyö sidosryhmien kanssa. Pyrinnön suunnistusjaosto on saanut OKM:n seuratukea seuratyöntekijän palkkaukseen.

– Teemme suunnistusjaostossa jatkuvasti töitä oman toimintamme kehittämiseksi, ja tätä kautta haluamme tarjota jäsenillemme koko ajan parempia palveluita ja mahdollisuuksia menestyä niin huippu-urheilijana kuin kuntoilijanakin. Jaostolle panostus on taloudellisesti merkittävä. Uskon kuitenkin, että keskittymällä toiminnan laadun kehittämiseen, saamme sijoituksemme takaisin niin rahana, kuin myös urheilijoidemme ja talkoolaistemme menestyksenä, taustoittaa suunnistusjaoston puheenjohtaja Sami Liponkoski jaostontyötekijän palkkaamista.

– Terolle kovasti tervetuloa punavalkoisiin. Uudessa työssä tarvitaan ahkeruutta, joustavuutta ja iloista mieltä, tamperelainen huumori tulee kaupan päälle. Talkoolaiset ovat toimintamme selkäranka, jonka ympärille toivomme sinun kasvattavan uusia lihaksia, lähettää Liponkoski terveisensä uudelle työntekijälle.

Kysyimme Tero Viljasen mietteitä uudesta työstä.

– Oikein hyvillä mielin ja motivoituneena tulen Tampereelle ja lähden kehittämään Tampereen Pyrinnön ennestään jo erittäin laadukasta ja tuloksellista seuratoimintaa. Olen jo pitkään pitänyt Pyrintöä Suomen parhaana suunnistusseurana, ja vaikka tulosten valossa tässä on jo aika vaikeaa laittaa paremmaksi, niin jo menestyneenkin seuran on mahdollista kehittää vielä toimintaansa. Toivon ja uskon, että pystyn olemaan sellainen lisäarvo ja mahdollistaja ja sparraaja, jota tällä päätoimisen työntekijän palkkauksella Pyrintöön haetaankin. Haluan ennen kaikkea helpottaa niin monen vapaaehtoisen seuratyöntekijän viikoittaista tekemistä kuin mahdollista, Viljanen kertoo näkemyksistään.

– Sinällään tuleva muutto Tampereelle on kuin palaisi jälleen kotiin. Asuin Tampereella vuosina 1997-2016, jolloin monet Tampereen paikat kävivät rakkaiksi. Samoin monet pyrintöläiset ovat pitkän suunnistusurani aikana tulleet hyvinkin tutuiksi, joten seuraan liittyminen sujuu varmasti vaivattomasti. Uskon ennen kaikkea yhteistyön ja hyvän seurahengen voimaan urheilussa ja tätä haluan vaalia myös tässä tulevassa tehtävässäni, painottaa Viljanen.

Viljanen on toiminut reilun 4 vuoden ajan Lapuan Virkiässä suunnistusjaoston hankkeiden projektipäällikkönä ja seuravalmentajana sekä toiminut mm. suunnistuksen SM pitkän matkan kilpailun pääsihteerinä 2017. Ennen Lapualle siirtymistään Viljanen toimi mm. kestävyysurheilu.fi verkkojulkaisun vastaavana toimittajana sekä kasvattajaseuransa Hämeenlinnan Suunnistajien edustusryhmän vetäjänä ja valmennusvastaavana.

Tervetuloa Tero Pyrintöön!