Kansalliset hallikilpailut Pirkkahallissa

Hallikauden ensimmäiset aikuisten sarjan kansalliset hallikilpailut järjestettiin tiistai-iltana Pirkkahallissa. Mukaan oli ilmoittautunut urheilijoita aina Suomen kärkisijoilta alkaen. Paluun radoille teki myös 1500 metrin juoksija Karin Storbacka. Pikamatkoilla ilonaiheita pyrintöläisten lisäksi tuottivat Ikaalisten juoksijat.

Miesten 60 metrin finaalissa mentiin kovaa. Kolme pyrintöläistä starttasi illan toiseen juoksuunsa. Ville Aarnivala sijoittui kolmanneksi kellottaen ajan 7,02. Viidennen tilan nappasi Markus Koivula (7,09) ja sadasosan Markukselle hävinnyt Lauri Alasaukko-oja oli seitsemäs.
Ikaalisten Urheilijoiden kaksikko Samuelsson & Ahlfors otti kaksoivoiton ajoin 6,93 ja 6,97.

Rantanen ratakierroksella
Olli Rantanen jätti 60 metrin väliin ja keskittyi ratakierrokselle, joka Pirkkahallissa on 300 metriä. Olli pisteli kolmosen IMG_0190vakuuttavasti aikaan 34,85. Voittoon juoksi viime kesän loukkaantumisten kanssa paininut Esbo IF:n Oskari Mörö (34,67).

Jaakolta hieno ennätysparannus
Mukava uusi ennätys nähtiin Pyrinnön Jaakko Laaksolta miesten 1500 metrillä. Jaakko otti matkan nimiinsä ajalla 3.54,72. Late Hollon suojatin ennätys parani viitisen sekuntia.

Hollon suojateilla sujui muutenkin ilta mukavasti. Tiia Tammisalo (15v.) alitti ensimmäisen kerran 60 metriä, kun tyttö tikkasi alkuerissä aikaan 7,95. Tiian isosisko Janita Tammisalo piti kuitenkin pereen nopeimman tittelin itsellään sijoittuen 60 metrin finaalissa hopealle ajalla 7,81. Finaalin neljännen tilan varmisti Inka Kassinen ajalla 8,04. Inka saalisti myös nelostilan 200 metrillä aikaan 26,35.

Reetta ja Miia aidoissa
Marjukan suojatit Reetta Hurske ja Miia Sillman suoriutuivat kiitettävästi naisten pika-aidoista. Reetta aitoi hopeaa ajalla 8,73 ja Miia pysäytti kellon ajassa 9,15.

Jussi 216, Merika 577
Korkeushyppääjä Jussi Viita testasi nopeuttaa alkuillasta 60 metrillä. Hyvin tuntui nopeus olevan korkeushyppääjällä kohdallaan: kello pysähtyi aikaan 7,35. Reilun 1,5 tunnin odottelun jälkeen Jussi pääsi päälajinsa kimppuun ja illan päätteeksi irtosi 216 tulos, johon Jussi päätti kilpailun.

Naisten pituuden voittaja löytyi Pyrinnöstä. Merika Sumanen leiskautta 577.

Kansalliset kilpailut toimivat yhtenä Hallimaaottelun esikisoista. Hallimaaottelu kilpaillaan Pirkkahallissa lauantaina 8.helmikuuta. Seuraavat kansalliset hallikilpailut järjestetään ti 4.2. Pirkkahallissa.

Teksti: Elston
Kuva: MJ Pitkänen