Reetta, Maria, Ella ja Miia Kalevan Kisojen mitalistit

1.-4. elokuuta taisteltiin Suomen mestaruuksista, kun urheilijat ympäri maata kokoontuivat ottamaan mittaa toisistaan Lappeenrannassa.

Pyrinnön Reetta Hurske aitoi Suomen mestaruuteen 100 metrin aidoissa. Kalevan kisojen finaali oli erittäin tasainen, mutta mestaruusajaksi riitti 13,05. Toisena maaliviivan ylitti Nooralotta Neziri, joka juoksi saman ajan, mutta tuhannesosavertailu pakotti hopealle. Kolmanneksi aitoi lajissa SE (12,71) juossut Annimari Korte aikaan 13,12.

Jännittävä aitafinaali ei tuhonnut ennätyksiä, mutta Hurskeen tällä kaudella juostu ennätys on 12,78. Aika sinetöi aitajuoksijan lentoliput Dohan MM-kisoihin ja Tokyon Olympialaisiin.

Naisten korkeushypyssä SE hypännyt Ella Junnila selvitti itsensä lajivoittoon. Mestaruuteen riitti 186 ylitys, sillä Junnilla hyppäsi miltein kymmenen senttiä enemmän Ratinan Motonet GP-kisasarjassa. Tuolloin ylittyi 195 neljän lennokkaan askeleen vauhdittama, josta kehkeytyi uusi maan ennätys.

Junnila oli kommentoinut kisojen jälkeen YLE:lle suorittaneensa kilpailun ”harjoitusjaloilla,” sillä SM-kisat osuivat keskelle nuoren hyppääjän harjoittelujaksoa. Junnilan mukaan hänen ”tatsinsa” hyppäämiseen oli vaihteleva, mutta kotiin lähdettiin maan lajimestaruus mukana.

Seitsenottelija Maria Huntington saavutti Suomen parhaan ottelijan tittelin pistein 6339. Seuratoveri Miia Sillman sinetöi Pyrintöläisten kaksoisvoiton pistein 6048. Nuori ottelija saavutti samalla Dohan MM-rajan.

Huntington juoksi ennätyksensä 13,09 100 metrin aidoissa avauspäivänä. Seitsenottelija paransi myös ennätystään 200 metrin matkalla: 24,29.

Ennätykset syntyivät myös keihäänheitossa ja 800 metrin juoksussa. Keihästä Huntington kiskaisi 44,20 ja illan viimeinen laji päättyi rohkeaan juoksuun, joka pysäytti kellon näyttämään 2.20,27 Huntingtonille.

Ottelut meni kyllä tosi hyvin. Onnistuin melkeinpä joka lajissa vähintäänkin omalle tasolleni, ja sitten pari tosi hyvää onnistumistakin tuli joissain lajeissa. Oon ollut sen jälkeen tosi innoissani ja iloinen, että vähän sellaisessa ’hypessä’ on vielä mennyt sen jälkeen. Aika siistiä on ollut kaiken puolin,” tuore Suomen mestari Huntington iloitsi Pyrinnön tiedotukselle.

Myös Sillman todisteli Pyrintöläisten ottelijoiden ylivoimakkuutta keräten jälleen yli 6000 pistettä. Nuori ottelija kommentoi myöhemmin SUL:lin tiedotukselle, että tärkeintä hänelle kisoissa oli itsensä voittaminen. Sillman keräsi 6000 pistettä toisen kerran urallaan.

Sillman on osoittanut ennätysvirettään läpi kauden, mutta ensimmäisen kerran 6000 pisteen taianomainen raja ylittyi heinäkuussa Napolissa, jolloin hän taisteli itsensä Universiadien voittoon Napolissa 6209 pisteellä.

Sillman kommentoi Kalevan kisoja omalta osaltaan Pyrinnön tiedotukselle vielä myöhemmin:

”Aika haastava kisa oli multa. Erinäisistä syistä ei ollut suorituskyky ihan parhaimmillaan. Siihen nähden koen että kuitenkin suoriuduin hyvin, ja uran toinen 6000, ei niitä nyt kauhean montaa ole mun osalta tullut tehtyä. Ja, oli siinä ottelun aikana hyviä suorituksia, ja sitten niitä vähemmän hyviä suorituksia. Mutta tosiaan, kaiken kaikkiaan ihan positiivinen ottelu kuitenkin. Ja meillä oli ihan mielettömän kova kisa, että ei voi olla sen puolesta mitenkään pettynyt. Kaikki mun mielestä otteli todella hyvin.”

Ville Aarnivala taisteli itsensä viidenneksi 400 metrillä. Aarnivala juoksi ajan 48,29. Seuratoveri Alisa Aalto juoksi saman matkan aikaan 57,85 sijoittuen kisassa kahdeksanneksi.

Aarnivala osallistui myös 200 metrin matkalle, jossa nuori urheilija sijoittui neljänneksi ajalla 21,53.

Suvi Helin työnsi itsensä viidenneksi naisten kuulassa tuloksella 14,33.

Daniel Kosonen oli kuudes miesten korkeushypyssä ylitettyään 203.

Kilpailutauolta palannut Sanni Utriainen osoitti heittokuntonsa naisten keihäässä, jossa heittäjä sijoittui seitsemänneksi tuloksella 49,77.

Oona Hietala sijoittui yhdeksänneksi pituushypyssä. Hietalan tulos oli 574. Hietala osallistui myös kolmiloikkaan, jossa hän sijoittui kahdenneksitoista tuloksella 12,40.

Joni Syrjälä nähtiin moukarissa. Syrjälä oli yhdestoista karsintojen jälkeen tuloksella 61,81. Valitettavasti tulos ei riittänyt taisteluun mestaruudesta.

Lotta Alasaukko-oja edusti Pyrintöä seiväshypyssä. Alasaukko-oja sijoittui karsinnassa yhdestoista tuloksella 330. Tulos on nuoren hyppääjän uusi henkilökohtainen ennätys.

Jami Siira edusti Pyrintöä miesten seiväshypyssä. Siiran tulos 475 ei riittänyt loppukilpailuun, ja hyppääjä sijoittui karsinnoissa kahdenneksitoista.

Jarkko Järvenpää sijoittui 12. miehet 10 000m matkalla. Järvenpää juoksi matkaan aikaan 31.41,98. Aika oli juoksijan tämän hetkisen kauden paras.

Julius Mäkinen osallistui miehet 800m. Mäkinen juoksi ajan 1.56,74. Valitettavasti aika ei riittänyt loppukilpailuun.

400 metrin matkalle osallistunut Alisa Aalto nähtiin myös 200 metrillä. Aalton aika oli 25,70, mutta aika ei riittänyt fiinaaliin.

Pyrinnön Roosa Lahtinen juoksi 800 metrin aikaan 2.14,76. Aika on Lahtiselle kauden paras, mutta ei riittänyt loppukilpailuihin.

100 metrin aidoissa nähtiin Reetta Hurskeen ohella Olivia Ben Khalifa. Ben Khalifa juoksi ajan 14,34, joka ei valitettavasti riittänyt jatkoon Lappeenrannassa.

400m metrin aidoissa nähtiin kaksi Pyrintöläistä: Frida Hämäläinen ja Pinja Heinonen. Hämäläinen juoksi 62,36 ja Heinonen 65,43. Kumpikaan aika ei riittänyt finaaliin.

Emilia Heino osallistui naisten kolmiloikkaan ja sijoittui karsinnassa sijalle 18. uudella ennätyksellään, joka on 12,04.

Teksti: tp tiedotus