Valmennus yli 16-vuotiaat

Pyrinnön nuoruus-ja aikuisvaiheen valmennus tapahtuu ryhmissä sekä yksittäisten valmentajien johdolla.

 

Valmennusryhmät:

 

Joanna Riihimäen ryhmä

Joannan ryhmä koostuu kahdesta porukasta:

22-yleinen-sarjoista, jossa reenaa pikajuoksijoita ja hyppääjiä.

Nuoremmassa porukassa on 17-sarjalaisia, joiden lajeina on ottelu, pika-aidat, pikajuoksu, keskimatkat ja pituussuuntaiset hypyt. Tässä mukana valmentajana myös Suvi Volanen.

Kaikki harjoittelevat monipuolisesti, tavoitteena oman ikäluokan kansallinen ja kansainvälinen taso.

Ryhmän motto:

Tosissaan mutta ei tosikkomaisesti. 😊


Timo Väliharjun ryhmä

Ryhmässä harjoittelee 6 U20- ja U22-sarjan urheilijaa.

Ryhmän lajit: 10-ottelu, 7-ottelu, pika-aidat, 400 aidat sekä pituus. Näin myös juoksuharjoittelu muodostaa keskeisen osan ryhmän harjoittelua voima- ja lajiharjoittelun lisäksi.

Ryhmä harjoittelee tähtäimenään lajiensa kansallinen huippu sekä ikäluokkiensa EM- ja MM-kilpailut.

Ryhmän motto:

“Ei kai me nyt tähän lopeteta?”


Juha Lehdon ryhmä

Ryhmän nimi on vääntynyt ryhmäläisten suussa nimeksi Flödä’s Best.

Ryhmässä on 12 urheilijaa, jotka ovat iältään 17-19 vuotiaita.

Lajit: juoksumatkat 1500m saakka sileänä ja aidattuna, ottelut ja hyppylajit.

Tavoitteet: ikäluokan arvokisat ja kansallinen huippu

Ryhmän motto:

Piretään perusasiat kaalissa, löysätään vasta maalissa.


Maarit Palmroosin ryhmä

Ryhmän lajit: ja urheilijat

Antti Sainio 100-400 m aidoilla ja ilman, Konsta Tynkkynen pituussuuntaiset hypyt ja 100-200m (aitojakin tyrkyllä), Konsta Uuttera 400m ja 800m.

Hyvä ja motivoitunut treeniporukka. 90-95% treeneistä tehdään yhdessä ja tasaisesti lisätty tehoa ja määrää vuosittain.

Kaudelle 2022 isona  tavoitteena U -18 EM -kisat Jerusalemissa ja nuorten Suomi-Ruotsi -maaottelu. Lisäksi tietenkin  SM -kisat ja SM -viestit sekä henk. koht. ennätykset.

Ryhmän motto Winfreyn sanoin:

“Kun tekee tässä hetkessä parhaansa, on se parasta valmistautumista seuraavaan hetkeen”


Sara Syrjälän ryhmä

Ryhmässä on neljä vuonna 2005 syntynyttä urheilijaa:

Eelis Harjunmaa (pituus, 3-loikka)

Aaron Halme (hypyt, ottelu)

Tarmo Takala (sileät juoksumatkat)

Mikael Lahdensuo (pikajuoksu)

Tavoitteet:

Ikäluokan kansallinen ja kansainvälinen taso


Lauri Hollon ryhmä (Team Hollon Voima)

Team Hollon Voima on Tampereen Pyrinnön valmentajan Lauri Hollon kilpaurheiluryhmä. Ryhmään valikoituu erittäin motivoituneita ja työtä pelkäämättömiä urheilijoita. Tällä hetkellä ryhmässä on 13 urheilijaa ikähaarukassa 14-29 vuotta. Matkavalikoima on 100-5000 metriä sekä 80-400m aitajuoksut. Osa myös ottelee ja hyppää pituutta. Tiimi on perustettu vuonna 2001 ja sen urheilijat ovat 20 vuoden aikana saavuttaneet 71 henkilökohtaista SM-mitalia.

Valmentajan motto:

Iso ryhmä tarjoaa yksilöurheilun hienouksien lisäksi myös joukkuelajien sosiaaliset hyödyt; jokainen tuntee kuuluvansa tähän ”joukkueeseen” ja ryhmähenki on erittäin hyvä.

Tiimin nettisivut: www.teamhollonvoima.net/


Matti Liimataisen ryhmä

Ryhmä harjoittelee pääsääntöisesti otteluiden lajianalyysin mukaisesti. Ryhmän ikähaarukka on 17-25-v ja se koostuu useasta maan kärkitason ottelijasta.

Harjoittelu tapahtuu pääosin aamupäivisin Pirkkahallilla.

Liimatainen on kuuluisa monista teeseistään, tässä muutamia:

”Tuntuuko jalat hyviltä vai omilta?”

”Kalenterilla otetaan aikaa!”


Jouko Kilven ryhmä

Ryhmä on puhtaasti korkeushyppyyn suuntautunut ryhmä. Ryhmän urheilijat ovat 16-25-vuotiaita, joista moni on jo kansallista kärkeä.

Ryhmän motto:

”Rajana taivas”


Hinta: 600 euroa / vuosi (2005-2000-syntyneet)


Yksittäisiä valmentajia ja urheilijoita:

Marjukka Suihko                        Reetta Hurske, Jemina Forss

Tomi Lento                                 Sanni Lento, Nea Lento

Hannu Kujanpää                        Iida Kujanpää, Urho Kujanpää

Raimo Eskola                              Urho Kujanpää, Jami Siira

Jari Kataja                                    Nilla Rättyä

Lassi Raunio                                Olivia Ben Khalifa

Teemu Ylilauri                            Emilia Heino

Anssi Mäkinen                            Joonas Oksanen, Veikka Rajala, Joni Syrjälä

Esa Utriainen                              Siiri Elomaa, Meri Elomaa

Pauliina Savijoki                         Hanna Peltola, Kaisa Pousi, Salla Tuominen

Juha Sainio                                  Joel Turkka

Ari Ketola                                    Pyry Iltanen, Patrik Järvinen

Santtu Mäkinen                         Julius Mäkinen

Arsi Harju                                    Suvi Helin

Tuija Helander                            Frida Hämäläinen

Pasi Heikkilä                                Nuutti Heikkilä

Ari Suhonen                                Jaakko Lehtilä

Jukka Keskisalo                         Samu Mikkonen


Tiedustelut yli 16- vuotiaiden toiminnasta:

Valmennusvastaava Jari Kataja puh. 041 5136799 jari.kataja(at)pyrinto.fi