Tiina Jussila ja Mikko Eskola palkittiin vuoden parhaina Suunnistusseminaarissa

Suomen Suunnistusliitto on nimennyt vuoden 2018 parhaat suunnistustoimijat. Palkinnot jaetaan lauantaina Suunnistusseminaarin yhteydessä Kisakallion Urheiluopistolla. Tiina Jussila ja Mikko Eskola tulivat valituiksi Vuoden Parhaat 2018 joukkoon.

Palkinnot perusteluineen kuuluivat seuraavasti:

VUODEN OHJAAJA –Tiina Jussila on luonut Tampereen Pyrintöön aikuisten harrasteryhmän, jota hän vetää isolla sydämellä aikaansa säästämättä.

VUODEN SUUNNISTUSHENKILÖ – Mikko Eskola on tehnyt valtavan työmäärän Tampereen Pyrinnön toiminnan eteen, mutta myös alueellisella sekä liiton tasolla. Jakaa oppeja myös yli seurarajojen rakkaudesta lajiin. Erityisesti sprintissä uraauurtavaa työtä paikallisesta valtakunnalliselle tasolle.

Suunnistusliittojen mainintojen lisäksi Vilma Pesu sai MetsäPiikojen stipendin ansioistaan pyöräsuunnistuksessa Hiiltomiesten edustajana. Vilma Pesuhan suunnistaa jalkasuunnistuksessa Tampereen Pyrinnön väreissä.

Onnea Tiinalle, Vilmalle ja Lammikolle hyvin ansaituista huomionosoituksista!

Suunnistusliiton uutinen aiheesta: https://www.suunnistusliitto.fi/2019/02/marika-teini-on-vuoden-suunnistaja-2018/