Kalevan kisoista Pyrinnölle 4 mitalia – Turussa nähtiin upea nuorten esiinmarssi

Yleisurheilun valtakunnan parhaat selvitettiin Turussa Paavo Nurmen stadionilla Kalevan kisoissa. Pyrinnölle mitaleita tuli 4 kappaletta, mutta vielä upeampana juttuna voitaneen pitää etenkin nuorten urheilijoiden esiinmarssia. Pyrintöläisittäin perkaamista riittää, sillä yli 20 urheilijaa esiintyi neljän päivän aikana stadionilla. Lähdetäänpä tekemään analyysiä ensin juoksuradoilta.

Miesten 100 metrillä alkuerissä Joel Turkka juoksi ajan 11,13, joka ei riittänyt eteenpäin loppukilpailuun. 200 metrillä Ville Aarnivala juoksi alle 22 sekunnin 21,99, mutta aika ei riittänyt loppukilpailuun. 400 metrillä Turkka oli erinomaisessa vauhdissa. Alkuerissä nuori mies täräytti ennätyksensä 48,98 ja aika oikeutti paikkaan loppukilpailussa. Loppukilpailussa Turkka teki hienon juoksun ja paransi ennätystään edelleen muotoon 48,80, aika on myös 19-vuotiaiden kauden kärkitulos. 800 metrillä oli mukana yksi pyrintöläinen ja Julius Mäkinen olikin kauden parhaassa vauhdissa 1.55,74. Loppukilpailupaikka jäi kuitenkin odottamaan tulevia vuosia.

Pitkillä matkoilla Pyrinnöllä oli mukana yksi juoksija, kun Aleksi Niemi vetäytyi miesten 5 000 metriltä. Kokenut Jarkko Järvenpää juoksi ensin torstain 10 000 metrillä 30.24,47 ja oli kilpailun neljäs. Mitali jäi Järvenpäältä 17 sekunnin päähän. 5 000 metrillä Järvenpää lähti erittäin rohkeasti vetämään soolojuoksua ja johtikin kilpailua pitkään. Valitettavasti Järvenpään 10 000 metrillä saamaa rakkoa suojannut laastari irtosi kesken matkan ja vei parhaan terän juoksusta. Lopulta mies oli yhdeksäs ajalla 14.46,06.

Miesten 400 metrin aidoissa nähtiin upeasti 4 pyrintöläistä. Tällä kertaa vielä kaikkien nuorten miesten ajat eivät loppukilpailuun riittäneet. Jaakko Linnus juoksi 56,92 ollen oman eränsä kuudes. Kasperi Valonen oli eränsä viides ajalla 1.00,20. Jere Haapalainen juoksi nelikosta kovimman ajan 55,81 ja oli eränsä viides. Samassa erässä Konsta Kankainen juoksi ennätyksensä 57,00 ja oli kuudes.

Naisten puolella 400 metrillä Alisa Aalto paineli hienosti loppukilpailuun alkuerien ajalla 56,38. Loppukilpailussa Aalto puristi aikaa vielä paremmaksi ollen upeasti neljäs ajalla 55,45. Mitali jäi siis vielä odottamaan seuraavaa vuotta. 800 metrillä Jemina Forss kellotti ajan 2.12,79 ollen oman alkueränsä kuudes. Kiia Keinonen juoksi uuden ennätyksensä 2.12,06 ja oli oman eränsä kolmas. Keinonen jäi loppukilpailupaikasta valitettavasti vain sadasosan päähän. Forss oli mukana myös 1 500 metrillä ja oli kilpailun kymmenes 4.36,14.

Naisten pika-aidoissa oli luonnollisesti kovat oletukset. Alkuerissä Lotta Harala oli erinomaisessa vauhdissa ja kellotti uuden ennätyksensä 13,07. Reetta Hurske otti loppukilpailupaikan varmasti ajalla 13,11. Olivia Ben Khalifa juoksi oman kauden parhaansa ja lähelle omaa ennätystään ajalla 14,22. Loppukilpailussa odotettiin mielenkiinnolla, tuleeko Pyrinnölle jopa kaksi mitalia. Reetta Hurske juoksi lopulta pronssille ajalla 13,02, Hurske jäi hopeasta ja Nooralotta Neziristä vain sadasosan päähän. Lotta Harala kolhi valitettavasti matkalla ja aika painui muotoon 13,15. Harala oli tuloksissa lopulta neljäs. 400 metrin aidoissa Frida Hämäläinen juoksi alkuerissä komeasti uuden ennätyksensä 1.00,11 ja eteni loppukilpailuun. Loppukilpailussa Hämäläinen oli viides ajalla 1.00,30.

Kenttälajien puolella miesten korkeudessa odotukset olivat kovat, sillä Daniel Kosonen ja Ville Eikkula selvittivät itsensä komeasti loppukilpailuun. Kauden kärkituloksen haltija Kosonen lähti kilpailuun mielessään vain Suomen mestaruus. Lopulta nähtiin erittäin jännittävä korkeuskilpailu. Kosonen hyppäsi tuloksen 217, mutta paremman pöytäkirjan omannut Arttu Mattila vei kilpailun nimiinsä samalla tuloksella. Eikkula hyppäsi hyvän tuloksen 207, mutta myös hän hävisi pöytäkirjalla, kun Samuli Eriksson vei pronssimitalin samalla tuloksella.

Miesten seipäässä Urho Kujanpää ei tällä kertaa pystynyt parhaaseensa vaan oli lopulta neljäs tuloksella 508. Miesten moukarissa Joni Syrjälä jäi ensimmäisenä miehenä ulos loppukilpailusta tuloksella 61,97. Syrjälän loppukilpailupaikka jäi 34 sentin päähän.

Naisten kenttälajien puolella Rosanna Ojala jäi seipään karsintaan tuloksella 3,23. Kuulassa Suvi Helin selvitti karsinnan tyylillä. Loppukilpailussa paras työntö kantoi 14,43, joka oikeutti sijaan kahdeksan. Naisten keihäässä Siiri Elomaa repäisi oman ennätyksensä 52,48 ja eteni loppukilpailuun. Loppukilpailussa Elomaa kiskaisi jo hetkellisesti kiinni pronssimitaliin viimeisellä kierroksella komealla ennätyksellä 54,47. Valitettavasti viimeisellä kierroksella useampi heittäjä paransi tulostaan ja Elomaa oli lopulta kilpailun kuudes.

Naisten 7-ottelu oli pyrintöläisittäin yksi viikonlopun kohokohdista. Loistavassa kunnossa ollut Maria Huntington lähti kilpailuun Suomen ennätys mielessään. Pyrinnöllä oli loistava mahdollisuus jopa kolmoisvoittoon, sillä Miia Sillman ja Saga Vanninen olivat myös erinomaisessa vireessä. Ottelunelikon täydensi Vannisen tapaan nuori Vilma Itälinna. Ottelu saikin hyvän startin, mutta kohtalo puuttui peliin korkeudessa. Hyvää kisaa hypännyt Sillman pyöräytti ikävän näköisesti nilkkansa, eikä naisen kyvystä jatkaa ottelua ollut tietoa. Sillman otteli ensimmäisen päivän loppuun ja sunnuntaihin lähdettäessä Pyrinnöllä oli kolmoisjohto. Sunnuntaina pituudessa Sillmanin nilkka ei enää kestänyt ja nainen joutui jättämään kisan kesken.

Huntington otti odotetusti ottelun voiton, mutta ongelmat tekniikkalajeissa teilasivat Suomen ennätyshaaveet. Lopulliset pisteet Huntingtonilla olivat 6 074. Nuori Vanninen oli koko ottelun upeassa vireessä. Hopeamitali tulikin 19- ja 17-vuotiaiden Suomen ennätyspisteillä 5 871. Vilma Itälinna otteli myös komeasti uudet omat ennätyspisteensä 4 954 ja oli kokonaistuloksissa kahdeksas.