Ilonan ilonaiheena ennätys satasella!

Joensuun Motonet GP:n tehtiin kovia kv. tuloksia, mutta  myös pyrintöläisillä oli aihetta iloitteluun.

Kisojen etukäteen  mielenkiintoa  nostatettiin miesten keihäänheiton olympiakatsastuksella. Kisasta tuli enemmän kuin torso. Useimmat kaaret tyssäsivät vain hieman päälle 70 metriin. Lopulta Oliver Helander kaatoi Antti Ruuskasen Tokion toiveet heittäen viimeisellään  vajaan kasikymppisen.

Päivän sykähdyttävin oli seiväshypyn voittajan  Mikko Paavolan upeat taivutukset. Voittotulos 571 on alajärveläisen uusi ennätys. Tulos on vain sentin vähemmän kuin Pyrinnön seuraennätys!

Seiväskilpailu olisi voinut vieläkin herkullisempi. Urho Kujanpää ylitti leikitellen 547, mutta sitten ei kaikki mennytkään kuin oli suunniteltu.

Seuraavaan korkeuteen 557 Urho vaihtoi jäykemmän seipään. Kaksi ensimmäistä yritystä meni harakoille.  Kolmas oli jo toista maata.

Ainekset olivat paljon korkeampaankin ylitykset. Valitettavasti pieni hipaisu pudotti riman ja Karjalan kiertue päättyi siihen.

-Harmi oli kun Urhon kaksi ensimmäistä yritystä 557:stä meni mönkään.

Hyvä hyppypaikka, tuuli laantui sopivasti kilpailun aikana eli optimiolot, valmentaja Raimo Eskola päivitteli vielä kilpailun jälkeisenä aamuna.

-Tästä Savoon ja Lapinlahdelle uudelleen 570 metsästykseen. Sitten kolmen viikon harjoitusjakso ja katseet ovat Tampereen Kalevan kisoissa, Eskola selvitti totutun rauhallisesti.

Naisten pika-aitojen kilpailua odotettiin vesi kielellä. Kun ensin Nooralotta Nezirin kausi saattaa olla kokonaan paketissa ja vielä alkuerien jälkeen Annimari Korte päätti jättää finaalijuoksun väliin, kisa lässähti totaalisesti.

Reetta paineli alkueräjuoksun rennosti ja viimeinen kymmenkunta metriä käsijarru päällä, aika 13,30! Finaalijuoksu ei ollut niin hyvä, mutta voittoaika 13,17 tyydytti Reettaakin.

Naisten satasella Ilona Luoma, 21 yllätti ties monenko kerran.

Alkueräjuoksu oli erinomainen, uusi ennätys kirjataan nyt 12,10. Myös finaalin Ilona juoksi hienosti sijoittuen kolmanneksi ajalla 12,18.

Ilonaa valmentaa Joanna Riihimäki. Jos nyt jotain ymmärrän, yhteistoiminta sujuu ja tulosta syntyy!

Kiia Keinonen,21, on noussut ikäisissään kärkikastiin keski- ja mailimatkoilla. Jo hallikausi lupaili ennätysparannuksia kesällä.

Joensuun tonnivitonen oli suomalaisittain erittäin tasokas.

Aitolahtelainen Kiia juoksi viisaasti, ei hötkyillyt ja tuli viimeisen kierroksen monia muita nopeammin. Loppuaika 4.32,22 mursi vanhasta ennätyksestä kahdeksisen sekuntia. Kiia oli juoksun 15.

Ja vielä yksi varma tieto, ennätysparannuksia tulee  lisää vielä tänä suvena.  Kiian valmentaja on ollut pitkät tovit Hollon Late.

Jemina Forss,21, juoksi rohkeasti ja oli ehkä liiankin kovassa vauhdissa. Voimat hiipuivat hitusen ja loppuaika 4.37,96 jää hänen ennätyksestään 2,5 sekuntia. Jeminalle valmennusohjeet on tehnyt viime kuukaudet Marjukka Suihko.