Muistan yhden nyttemmin jo hauskaksi muuttuneen tapauksen Pyrinnön ja Lempäälän Kisan pesäpallo-ottelusta. Nuijamiesten taisto käytiin avaralla Lempäälän yleisurheilikentällä joskus 60-luvun alussa. Värikkäin osasto oli TP:n etukenttä keskusteluineen ja tokaisuineen. Siepparina hääri 160 senttinen Reijo Retsu Pajunen, jonka jalat ja leukaperät kävivät yhtenään samalla temmolla. Retsu piti myös ohjelmasta ettäs tarinoista huolen matkaotteluissa. Lukkarina sekä etukenttää komensi kovaan ääneen Arvo Jantsa Jantunen. Kolmas pyörä oli Halmeen Pekka, joka omisti kauhian heittokäden! Tosin, Retsuhan tiesi lisätä “meriitiksi” sen, että jos hän vetää pallon lepikkoon, tulee myös paljon juoksuja..

Ja menihän se kerran lepikkoon – tai oikeastaan puutarhaan. Juuri Lempäälässä ja juuri Halmeen riuhtaisemana. Pekan todellinen mailmankaari irtosi ottelun puolivälissä kakkospesän yli. Pallo oli vasta nousussa pesän kohdalla, joten kauashan se katosi viereiseen ryytimaahan.- Mitataan, Pajunen ärisi aitoessaan yli korkean pensasaidan. Kenttä rullasi. Kenttä tyhjeni. Vaan eipä kuulunut siepparia takaisin. Jantsa hölkkäsi harmistuneen näköisenä tuuhean aidan äärelle, josko kadonnut pari saataisiin takaisin. Ja löytyihän Pajunen. Retsu loikoili jalat pystyssä metrin korkeudessa omenapuun haarukassa. Naama virneessä ja kädessään puoliksi järsitty omena.- Pajunen, tule alas sieltä.. meillä on peli, Arvo komensi.- Ruokatunti Jantsa, älä hosu. Sitten hän kohotti omenaa hiukan todeten; Valkeakuulas… hiukka hapan!

Loppuihan se koitoskin. Pajusta kehaisi paluumatkalla bussissa joku pelikavereista komeasta aitomistyylistään. Retsuhan vähätteli aitomistaan, mutta totesi, että siinä meni samalla 2 m korkeutta ja 7,5 meetriä pituutta. Kenttäennätyksiä molemmat!

Niin, tarina on tosi… ja kertoja elää!

T.- Pertsa Matara