Tampereen yleisurheilun superkesä starttaa lauantaina 26.toukokuuta Ratinassa. Euroopan yleisurheiluliiton seurajoukkueiden Eurooppa-cupin B-ryhmän kilpailu käynnistää Tampereen kansainvälisten huipputapahtumien sarja.
Ajankohtaista
Kunniajäsen Mauno Koivula on poissa
Kunniajäsen Mauno Koivula lepää nyt rauhassa
Seura sai hiljan suruviestin; Pyrinnön kunniajäsen, seuran puheenjohtaja (1987 – 1996) Mauno Koivula on siirtynyt 4. maaliskuuta taivaallisille kentille. ”Manulle” oli tullut tammikuussa täyteen 81 ikävuotta.
Seuran kunniajäseneksi hänet kutsuttiin seuran 100-vuotisjuhlien yhteydessä 1996.
Manu sai viettää rikkaan elämän, jossa urheiluseuratyö oli nelisenkymmentä vuotta paljon puhutussa keskiössä.
Lehtimäkeläisen maatilan poika muutti Tampereelle 18-vuotiaana ja kilpahiihtoa harrastanut hakeutui jo vuonna 1965 Pyrintöön. Hiihtojaoston puheenjohtajan pestin Manulle tuli kuin illalliselle vuonna 1968, sitä pestiä kesti peräti 19 vuotta.
Ilman Manua tuskinpa Hilkka Riihivuori os. Kuntola, Ulla Suhonen ja Marjatta Muttilainen olisivat siirtyneet Pyrintöön. Yhtä kaikki 1970-luvun lopputaival ja vielä pitkälti 1980-lukukin olivat seuramme hiihdon kulta-aikaa. Se oli samalla yliluutnantti Koivulan kova työnäyte.
Vuoden 1986 syksy oli Pyrinnön tulevaisuuden kannalta lähes ratkaiseva. Jälkeenpäin on helppo todeta, että seuran onneksi urheiluväki määritti Pyrintö-laivan kurssin.
Manu valittiin yksimielisesti joulukuun kokouksessa puheenjohtajaksi ja näin Pyrintö siirtyi aidon seuratoiminnan latu-uralle, jossa se on pysynyt ilman lipsumisia jo yli 30 vuotta.
Näin Mauno Koivula kertoi Pyrinnön 100-vuotishistoriassa:
-Pääsimme ahdingosta suhteellisen helpolla. Tunsin, että sain jaostoilta tukea.
-Samanhenkinen joukko on suuri etu, vaikka sen tieto ja taitotaso ei hääppöinen olisikaan.
Ja vielä – Kun jokainen rakentaa toimintansa voimassa oleville resursseille, ei tule pahoja yllätyksiä. Seura on silloin yhtenäinen, jaostojen välille ei synny ristiriitoja.
-Huippu-urheilu ja nuorisotyö kulkevat Pyrinnössä käsi kädessä. Ovet ovat kaikille auki, politikointia emme harrasta. Talous on hallussa, jaostot virkeitä. Manu totesi 22 vuotta sitten.
Mauno Koivula oikaisisi komean vartalonsa ja röyhistäisi rintaansa, jos se kuuluisi hänen tapoihinsa. Näin päättyy Urho Salo Manun haastattelu Pyrinnön historiassa.
Manu muutti 90-luvun lopulla Helsingin Käpylään, seurasi toki Pyrinnön toimintaa, muttei ollut kuin satunnaisesti mukana seuramme yhteisissä riennoissa. Kävin Heikki ja Anneli Järvelinin kanssa Manun 70-vuotispäivillä. Tunsimme, että käynti merkitsi paljon Manulle, sitä se oli meillekin.
En milloinkaan osannut kertoa Manulle miten paljon hän merkitsi koko elämänpolulleni.
Manu, Sinua kunnioittaen muistaa
Ystäväsi Jarmo Hakanen
Yleisurheilun hallien TOP 10 päivitetty
Pyrintöläisten kaikkien aikojen hallitilosten TOP 10 on kolmen vuoden tauon jälkeen rutistettu tuoreiksi. Edelleen on varmasti puutteita, mutta yritys saada täydelliset luettelot on ollut enemmän kuin kova.
Eniten on ollut työtä ja hikeäkin pukannut seuraa vaihtaneiden tulosten etsiskelyistä. Ilman Tilastopaja Oy:n loistavia tilastoja myönnän, ettei päivityksen tulos olisi ollut nytedes toteutetun tasoinen.
Mitkä ovat Pyrinnön kovimmat lajit. Ehkä naisten 60 metrin aidat, miesten sileä kuusikymppinen, eivätkä 200 metrin tilastotkaan ole huonoja.
Hallikilpailuja ei juuri järjestetty vielä 1960-luvulla, eikä oikein seuraavallakaan kymmenluvulla. Pirkkahallin valmistuminen syksyllä 1986 räjäytti hallikisat. Tämä näkyy myös ao. tilastoissa.
Toki vanhin TOP 10 tulos on tehty jo vuonna 1925. Ville Ritola juoksi silloin huikeita aikoija USA:n sisäradoilla.
Yleisurheilun hallitilastot löydät: yleisurheilu ->tilastot. J. Hakanen
Uusi Pyrintöläinen on ilmestynyt — Poimithan jäsenkorttisi talteen
Vuoden ensimmäinen Pyrintöläinen on ilmestynyt! Lue Pyrinnön jaostojen kuulumiset. Huomaathan poimia jäsenkorttisi sivulta 24.
Jos lehti ei jostain syystä kolahtanut postilaatikosta, olethan yhteydessä toimisto@pyrinto.fi
Huikea mitalipäivä EM-keskimatkalla
Sveitsin Meride-Serpianossa kisailtu EM-keskimatka tarjosi pyrintöläisittäin ja suomalaisittain jännittäviä ja upeita hetkiä. Florian Howald suunnnisti taitavasti keskittyen ja saavutti uskomattoman hienosti hopeamitalin maamiehensä Matthias Kyburtzin jälkeen. Moninkertainen MM-mitalisti Olav Lundanes oli kolmas. Simona Aebersold onnistui myös tekemään ehjän ja vauhdikkaan suunnistuksen ja ylsi suorituksellaan ansaitusti pronssimitalille. Huikea saavutus vasta 20-vuotiaalta juniorilta. Kilpailun voitti Suomen Marika Teini ja hopeamitalin suunnisti Ruotsin tähti Tove Alexandersson, jonka suunnistus hapuili aivan kilpailun loppupuolella.
NiceTRAIL-polkujuoksutapahtuma 19.8. Kaupissa – treeniryhmä starttaa 16.5.
Naisille suunnattu NiceTRAIL-polkujuoksutapahtuma järjestetään jälleen sunnuntaina 19.8.2018 Tampereen Kaupissa! Myös suosittu NiceTRAIL -treeniryhmä starttaa pian, keskiviikkona 16.5.2018.
Pyrinnön Tiomilajoukkueet
Kevään viestisuunnistushuipentuma Tiomilaviesti juostaan Ruotsin Nynäshamnissa 28-29.4.2018. Pyrinnön ykkösjoukkueet ovat totuttuun tapaan erittäin vahvoja. Miehissä tavoitteena on viestin voitto.
Neljä pyrintöläistä Suomen EM-joukkueeseen
Suomen joukkueeseen suunnistuksen EM-kilpailuihin on valittu Pyrinnön Lotta Karhola, Elias Kuukka, Aleksi Niemi ja Otto Simosas. Kisat käydään 4.-15.5. Sveitsin Ticinossa.
Pyrinnön kevätkokous 26.4. klo 19.00 seuran toimistolla
Tampereen Pyrintö r.y. kevätkokous pidetään seuran toimistolla torstaina 26.huhtikuuna klo 19.00.
Yhdistä opiskelu ja koripallo Tampereella
Onko peruskoulu tai lukio päättymässä ja jatko-opiskelupaikka mietinnässä? Haluatko satsata urheiluun toden teolla? Tule Tampereelle yhdistämään opiskelu ja koripallo!