Komeaa tulosta nuorten SM-hiihdoissa Kuopiossa

Nuorten SM-kisat Kuopiossa tarjoilivat Pyrinnölle hienoa menestystä. Huipentumana nähtiin sunnuntaina N23-sarjan perinteisen 15km yhteislähdössä kova mitalikamppailu useamman jo maailmancupissakin Suomea edustaneen hiihtäjän kesken. Saaren Amanda puristi taistelussa hienosti hopealle, edellään niukasti vain Jasmin Kähärä.

Useista muista hienoista suorituksista mieleen jäävät varsinkin N16-joukkueen 4. sija vapaan pariviestissä ja Linnea Salon 7. sija N17-sarjan vapaalla 5km:lla.

 

Leo Ukkoselle mitalikasa Veteraanien MM-hiihdoista!

Pyrinnön Leo Ukkonen menetyi loistavasti veteraanien MM-.hiihdoisa Kanadan Canmoressa. Tuomisina oli sarjasta M65 kolme kultamitalia ja hopeamitali. Henkilökohtaisilla matkoilla Leo voitti 15 km ja 10 km vapaan ja oli hopealla 30 km vapaalla. 5×5 km viestissä hän hiihti Suomen voittajajoukkueen ankkurina. Kaksi ensimmäistä osuutta hiihdettiin perinteisellä ja kaksi viimeistä vapaalla.

“Liitetiedostona on Canmoressa otettu mitalikuva, jossa näkyvät hyvin vuoret, joiden juurella kilpailtiin. 1400 – 1500 metrin korkeudessa kiertäneet ladut olivat monipuoliset ja hyvin hoidetut. Kilpailupaikan korkeus ei aiheuttanut minulle ongelmia. Nämä olivat minulle viidennet MM-hiihdot ja järjestelyt olivat ehdottomasti parhaat. Suomesta oli hiihtoliiton järjestämällä matkalla yli 20 osallistujaa ja yhteishenki oli erinomainen.”

Onnea koko seuran puolesta!

Suunnistusjaostolle kaikki kolme Tähtiseura-tunnusta

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaostolle myönnettiin Olympiakomitean ja Suomen Suunnistusliiton toimesta kaikki kolme Tähtiseura-tunnusta: Lapset ja nuoret, huippu-urheilu sekä aikuisliikunta. Viimeksi suunnistusjaostomme on auditoitu kolme vuotta sitten, jolloin tarkastelussa oli lasten ja nuorten sekä huippu-urheilun Tähtiseura-tunnukset. Tällä kertaa pyrimme saavuttamaan myös aikuisliikunnan Tähtiseura-tunnuksen, koska aikuisten harrastetoiminta on niin vahvaa.

“Tähtiseuramerkit ovat osoitus toimintamme laadusta. Tampereen Pyrinnössä suunnistetaan parhaassa mahdollisessa seurassa ja se koskee kaikenikäisiä urheilijoita ja harrastajia. Ne ovat myös vahva osoitus vapaaehtoisten toimijoidemme yhteen hiileen puhaltamisesta. Seuraavaksi emme jää lepäämään laakereillamme vaan lähdemme parantamaan toimintaamme edelleen jatkuvasti oppien ja kehittyen. Näen vastuullisuuden eri aspektien tulevan jatkossa voimakkaammin mukaan osana ihan arkista tekemistä, ja siinä meillä on päästy vasta hyvään alkuun. Mutta vierivä kivi ei sammaloidu!” Kertoo suunnistusjaoston puheenjohtaja Tuija Schmidt.

Olemme ensimmäinen suunnistusseura, joka sai aikuisliikunnan Tähtiseura-tunnuksen. Pyrinnön suunnistusjaosto on seitsemäs seura Suomessa, jolle on myönnetty kaikkien kolmen osa-alueen Tähtiseura-tunnus.

Tähtiseura-tunnukset myönnettiin 15.2.2022 tehdyn auditoinnin perusteella. Auditointia varten tehtiin mittava työ itsearvioinnissa ja toiminnan dokumentoinnissa. Tähtiseuran laatutekijöitä laitettiin kuntoon ja työstettiin itse asiassa jo parin vuoden ajan. Työstö tiivistyi viimeisten kuukausien aikana ja alkuvuodesta 2022 käytiin viikottain eri teemojen itsearviointikeskusteluja. Dokumentaatio tehtiin yhdessä eri ryhmien vastuuhenkilöiden toimesta ja seuran vapaaehtoinen Katri Lilja vastasi dokumentoinnin viimeistelystä ja viemisestä Olympiakomitean Tähtiseura-palveluun.

Koska kaikkien osa-alueiden auditointi niputettiin samaan kertaan, oli tarkasteltavien laatutekijöiden määrä melkoinen: Lähes 150. Jo edellisen auditoinnin (3 vuotta sitten) jälkeen otimme valmennuksen ohjausryhmässä ja jaostojohtokunnassa kehittämiskohteita työstöön. Matkan varrella tartuimme pidempää työstöä ja kehittämistä vaatineisiin laatutekijöihin, kuten valmennuslinjauksen dokumentointiin.

“Tiivis viimeistely tapahtui viimeisen kolmen kuukauden aikana. Jaoimme dokumentointitehtäviä ja vastuualueita. Tammikuun alusta alkaen kokoonnuimme kuusi kertaa Teams-palavereihin tekemään itsearviointia. Keskustelujen kautta nousi yhteinen käsitys siitä mitä olemme ja mitä asioita haluamme seuraavaksi edistää.” kertoo Katri Lilja.

Osa dokumenteista syntyi “luonnollisen” vuosikellon myötä, kuten toimintasuunnitelma, eri ryhmien toimintaohjeet, harjoituskalenteri, palautekyselyjen yhteenvedot, viestinnän ohje ja viestinnän vuosikello. Auditointia varten kirjasimme itsearvioinnin kaikkiin lähes 150 laatutekijään, joita täydennettiin 40 liitedokumentilla. Tähtiseuran laatutekijät ja suunnistuksen huippu-urheilun laatutekijät.

 

Suomen Suunnistusliiton puolesta auditoinnissa mukana ollut huippu-urheilupäällikkö Petteri Kähäri kuvaa prosessia seuraavasti:

“Pyrinnön suunnistusjaostossa auditoitiin kaikki kolme osa-aluetta: lasten ja nuorten urheilu, aikuisten harrastetoiminta ja huippu-urheilutoiminta. Tässä tehtiin oikeastaan historiaa, sillä minkään seuran kohdalla ei ole toimittu vastaavalla tavalla aiemmin. Toisaalta yhdelläkään suunnistusseuralla ei ole toistaiseksi ollut kaikkien kolmen osa-alueen Tähtimerkkiä, mikä Pyrinnöllä nyt hyväksyttyjen auditointien myötä on. Seura ja sen jäsenistö ovat tehneet viime vuoden loppupuoliskolla valtavan määrän työtä itsearvioinnin ja toiminnan dokumentoinnin eteen. Vaikka tietyissä yksityiskohdissa on edelleen kehitettävää, voi seuran todeta olevan kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa.” Petteri Kähäri sanoo.

Viime syksyisessä Olympiakomitean uutisessa kerrottiin Tähtiseura-ohjelmasta ja haastatellaan Pyrinnön suunnistusjaoston jaosto- ja nuorisovastaava Tero Viljasta sekä uutisen yhteydessä olevassa videossa harrasteryhmän vetäjää Tiina Jussilaa.

Pyrinnön Valmentajapäivä su 27.3. Varalassa

Pyrinnön Valmentajapäivä on tarkoitettu Pyrinnön kaikkien jaostojen valmentajille. Pyrinnön tavoitteena on tiivistää lajien välistä yhteistyötä ja Valmentajapäivistä on tarkoitus tehdä vuosittainen tapahtuma, jossa eri lajien valmentajat pääsevät kokoontumaan yhteiseen valmennustilaisuuteen. Luentojen aiheet on valittu niin, että ne sopivat valmentajille lajista riippumatta.

Valmentajapäivä on Pyrinnön valmentajille ilmainen.

Ohjelma:
Su 27.3.2022 Varala-Sali klo 10.00–16.30

  • klo 10.00–11.30 osa 1 Heidi Haapasalo, urheilijan terveyden vuosikello
  • klo 12–13 lounas
  • klo 13.00-14:30 osa 2 Tiina Röning, valmentajien psyykkinen valmennus
  • klo 14.30 kahvitarjoilu
  • klo 15.00-16:30 osa 3 Marko Haverinen, Voima-, nopeus- ja tehontuotto-ominaisuuksien kehittäminen

Ilmoittautuminen: etukäteen ilmoittautumislomakkeella viimeistään su 20.3. mennessä.
Lisätiedot: Tero Viljanen: tero.viljanen(a)pyrinto.fi 050-5766481

Liity jäseneksi

Tampereen Pyrintö on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista yleisseuroista.

Kahdeksan eri lajin seurassa tapahtuu ympäri vuoden, niin harrastajille kuin katsojillekin.

Pyrinnön jäsenenä saat mukavia etuuksia yhteistyökumppaneiltamme, mm. Lielahden Intersportista, Sitko Pizzasta, Ravintola Hookista, Hakasen Leipomosta, Edun Herkkukeitaasta sekä Kukkakauppa Hohdosta.

Pyrintöläinen tipahtaa postiluukusta neljästi vuodessa kertoen urheilijoidemme tarinaa.

Sähköiset uutiskirjeet muistuttelevat sinua Pyrinnön järjestämistä tapahtumista sekä Pyrintö-Shopin uutuuksista.

Jäsenmaksu on 30€ vuodessa.

Tule Pyrinnön jäseneksi!

Täältä pääset lukemaan lisää jäseneduista ja liittymään jäseneksi!

Pyrinnön kesäleirille ohjaajaksi?

Etsimme nuoria ohjaajia Pyrinnön kesäleirille!

Olethan:
•reipas ja oma-aloitteinen
•täsmällinen ja huolellinen
sekä toimit paineen alaisena rauhallisesti ja omaat hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, sopisit kesäleirille ohjaajaksi täydellisesti

Kesäleiri on 6.-9.6.2022 klo 8-16 ja leirille osallistuvat lapset ovat 2015-2010 syntyneitä!

Työhön kuuluu 7-12 -vuotiaiden leiriläisten ohjaamista erilaisissa aktiviteeteissa, leiriläisten turvallisuudesta huolehtimista sekä hyvän leirifiiliksen ylläpitämistä!

Lähetä työhakemuksesi 31.3. mennessä osoitteeseen: jemina.forss@pyrinto.fi

Lisätiedustelut samaan ositteeseen: jemina.forss@pyrinto.fi

Leiri-ilmoittautumisen sivuilta voit käydä katsomassa lisätietoja itse leiristä

 

Pyrinnön Kesäleirin ilmoittautuminen 2015-2010 -syntyneille avattu!

Perinteinen Tampereen Pyrinnön lasten kesäleiri järjestetään jälleen kesällä 6.-9.6.2022.

Kesäleirin hienous piilee siinä, että pääset tutustumaan johtavan yleisseuran laajaan lajitarjontaan. Voit jopa löytää uuden kivan harrastuksen!

Leirillä eri lajeihin tutustumisen lisäksi tavataan muiden lajien urheilijoita sekä vietetään mukavia leiripäiviä yhdessä.

Leiri järjestetään päiväleirinä klo 8-16.00

Ilmoittautuminen sekä lisätiedot leiristä tästä

Onni Tiiralle SM-hopeaa M18-sprintistä!

Nuorten SM-hiihdot kilpailtiin 14.-16.1. Keuruulla. Perjantaina ohjelmassa oli sprintit, lauantaina vapaan tyylin normaalimatkat ja sunnuntaina sähäkät viestit.

Onni Tiira avasi kisaviikonlopun upeasti, kun hän hiihti vaiherikkaassa sprintissä toiseksi. SM-hopea oli Onnille uran ensimmäinen! Sprinttipäivänä finaaliin saakka ylsi myös Amanda Saari, joka oli N23-sarjassa lopulta viides. Fanny Kukonlehto oli N20-sarjassa seitsemäs ja yhteensä seitsemän pyrintöläistä eteni karsinnasta erävaiheeseen!

Lauantain kisapäivä oli hiukan erikoinen, kun kisat jouduttiin ladun huonon kunnon vuoksi hetkeksi keskeyttämään ja myöhemmin jatkamaan muutetuilla radoilla. Kaatumisista kärsi valitettavasti myös useampi Pyrinnön hiihtäjä. Toisaalta saimme myös hienoa menestystä, sillä Pauliina Koivuniemi hiihti N18-sarjassa kahdeksanneksi ja palkinnoille. Onni Tiira oli M18-sarjassa hyvin 12., Ronja Haavisto N20-sarjassa, Hilda Kukonlehto myös 12. N23-sarjassa, Riina Hakala 23-sarjassa 15. ja Helmi Haavisto 21. N17-sarjassa.

Sunnuntaina N20-sarjan viestissä Fanny Kukonlehto avasi upeasti ja toi Pyrinnön 1. joukkueen kärjessä vaihtoon. Ilona Mäkelä ja Ronja Haavisto jatkoivat viestiä hienosti ja ykkösjoukkue oli lopputuloksissa viides vain 20 sekunnin päässä pronssista. Samassa sarjassa 2. joukkue oli 16. Nuorempien naisten N18-sarjassa ykkösjoukkue oli hyvin 10. ja kakkosjoukkue säesti 15. sijallaan.

Kuva: Heidi Lehikoinen

Koko seuran yhteinen kestoryhmä 12-15 vuotiaille aloittaa toimintansa

Tampereen Pyrinnön kestoryhmä aloittaa toimintansa tammikuussa. Yli laji- ja jaostorajojen toimiva ryhmä on suunnattu 12-15 vuotiaille nuorille Pyrinnön urheilijoille ja kaikille kestävyyslajien ja luontoliikunnan ystäville. Ryhmän harjoituksissa tehdään aerobista kestävyysharjoittelua eri lajeilla, kuten suunnistusta, hiihtoa ja juoksua sekä maastopyöräilyä, lumikenkäilyä ja retkiluistelua.

Kestoryhmän ensimmäinen harjoituskerta on sunnuntaina 9.1.2022 Kaupin vanhalla huoltorakennuksella. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://tampereenpyrinto.fi/kestoryhma/

Sppo Mannila luisteli 100 metrillä sarjansa ME-tuloksen 11,63

Pyrinnössä jo 1960-luvun lopulla kilpaillut Seppo Mannila luisteli 22.12.2021 Sorsapuiston isolla tekojääradalla 100 metrin kilpailuissa sarjansa M70 maailmaennätystuloksen 11,63.  Jo viime talvena, Tampereen toteutettua viimeinkin vuosikymmeniä suunnittelemansa tekojääpikaluisteluradan, luisteli  Seppo  100 metrillä sarjassaan kauden maailman kärkituloksen 12,47. Nyt hän on harjoitellut jo kahtena talvena helposti saavutettavalla isolla tekojääradalla.