Pm-kisojen tuloskatsaus: Daniel Kosonen 220, Jere Haapalainen 52,98

Daniel Kososen, 21,  korkeustulos 220 nousi kaksipäiväisten pm-kilpailujen kovimmaksi noteeraukseksi hyväkuntoisella Ikaalisten kentällä.

Danielin hyppyvire on vaihdellut alkukesän kilpailuissa. Kun hallissa ylittyi  222, kesäkuulla 210:kin on tehnyt tiukkaa.  Ikaalisten 220 ylitys ja yritykset kolmea senttiä korkeammalta antoivat kuitenkin osviittaa, että elokuulla on syy seitinohueen  tuuletteluun.

Danielia kannusti Ikaalisissa rehdisti  kauden kotimaisen kärkituloksen 217 viikko sitten ylittänyt Matias Mustonen. Lempääläinen floppasi nyt 216. Daniel ja Matias on nyt lajin kärkikaksikko Suomessa.

Toinen Pyrinnön valopilkku oli Aitolahdella asuva Jere Haapalainen, 17. Alkukesän vammat on lähes unohdettu ja juoksu kulkee viime vuoden malliin. Pm-kisojen juoksuissa makupala olikin miesten aidattu ratakierros. Jaakko Linnus, 19, on ehtinyt nipistää matkan ennätyksestään parisen sekuntia, aika 52,82  ja vastassa Juha Lehdon toinen valmennettava Jere.

Enemmän kuin kovan taistelun voitti kuin voittikin Jere, aika 52,98. Jaakko juoksi edelleen erinomaisesti jääden voittajalle vain viisi sadasosaa. Tässä on kova kaksikko 19-sarjan SM-kisoissa. Kauden kotimaan tilastossa Jaakko on kolmas, Jere viides.  Kun tähän riipaistaan vielä Sainion Antti, pyrintöläisittäin hyvä suunta!

Ottelijamme Aleksi Savolaisen peruskunto on kunnossa, sen turvaa jo yksistään armeijan terveellinen ravinto. Pituustulos 675 on kauden paras, kuulassa oma ennätys 13,06 ja kiekossa kaikkein pisin heitto, 34,93. Siirtyminen kevyistä miesten välineisiin ei vaadi aivan hokkustemppuja.

Joonas Oksasen keihäsvoitto lämmitti ja vielä enemmän tulos 68,30. Pyrinnön tuore vahvistus Patrik Torn avasi kauden tuloksella 65,62 ja varmisti Pyrinnölle kaksoisvoiton.

Pyrintö juhli myös sileällä ratakierroksella. Eetu Pöyry tykitti uudeksi ennätyksekseen 50,21. Kalle Rantala oli kakkonen ajalla 51,17. Eetun seuraava tavoite on taatusti se, että loppuajan ensimmäinen numero on 4!

Ja mitä todetaan veteraanien MM-kilpailuissa menestyneen 46-vuotiaan Teppo Syrjän juoksuista. Kasilla kolmas ja tonnivitosella vielä petraus pykälällä, ajat 2.06,91 ja 4.17,97! Teppo on kova!

Santeri Haapamäestä tuli kymmenes pyrintöläinen kahden metrin korkeushyppääjä. Santeri nautiskeli nyt Ikaalisten loikkapaikalla, loikkien kolmiloikkamestariksi tuloksella 12,78.

Pyrintö on moukarinheitossakin  Suomen ykkönen. Peräti seitsemän P-rintaista on viskonut lekaa päälle 70 metriä. Aivan niin pitkiä kaaria ei nähty Ikaalisissa, mutta Joni Syrjälän hopea ja Veikka Rajalan pronssi olivat maukas lisä mitalikorissa.

 

Seuran naisille jättipotti

Tietysti pitää iloita Pyrinnön naisurheilun tason laajuudesta, mutta huolta pitää kantaa kuitenkin maakunnan seurojen tilanteesta. Vanha totuushan on; maakunnan vahvuus sataa myös Pyrinnön laariin.

Anni Nurminen  voitti satasen, Frida Hämäläinen 200 metriä. Petriina Niininen oli tonnivitosella kakkonen, Iida Kujanpää pinkoi kovaan vastatuuleen pika-aidoissa hopeanarvoisesti. Lotta-Emilia Mäkelä  oli kakkonen 400 metrin aidoissa.

Pyrinnön juhlaa oli naisten pituushyppy:  ykkönen Oona Hietala 568, Venla Väliharju kakkonen 565, Anni Nurminen kolmas 548, viides Jenna Saarilahti 543 ja Roosa Myllymäki tuloksella 538 kuudes.

Nelosvoitto kirjattiin kolmiloikassa: Kultaa Hanna Peltola 12,51, Emilia Heino 12,07 hopealla, kolmas Jenna Saarilahti 11,68 ja neljäs Roosa Myllymäki 11.50!

Suvi Heliniä nuoremmat eivät edes onnistuneet kiusata, voittotulos 13,77.  Ottelijanaisemme Maria Huntington ja Miia Sillman lennättivät neljän kilon rautapalloa 12,43 ja 12,40. Maria oli kolmas ja Miia pykälää heikompi.

Tuore pyrintöläinen Nilla Rättyä  heitti tasaisen kiekkosarjan, pisin heitto 43,32 riitti pronssille.

Keihäänheitossa ei muille jäänyt kuin nurmikkopaikat. Siiri Elomaa voitti tuloksella 48,54, Maria kakkonen 43,58 ja Miia kolmas, tulos 42,66.

 

Kirjoittaja Jarmo Hakanen

Kuva Anssi Mäkinen