Tampereen Pyrintö suunnistusjaosto

25manna 2017

Tampereen Pyrinnön suunnistusjaosto on perustettu vuonna 1932, ja se on vanhin suomenkielinen suunnistusseura. Jäseniä on yli 450.

Pyrintö on viime vuosien menestyksekkäin suomalainen suunnistusseura. SM-kilpailujen pistetilaston olemme voittaneet kahdeksan kertaa peräkkäin vuosina 2009-2016. Jukolan viestin voittoja on kolme ja Venlojen viestin neljä. Naisten Tiomilan (Tvåmila) ykkössijoja on yhteensä kolme. Eri maajoukkueryhmissä on tällä hetkellä 13 pyrintöläistä.

Järjestämme vuosittain kaksi kansallista kilpailua: kaksi- tai kolmepäiväinen Grano Games on kesäkuun alussa ja Mikonpäivän sprinttisuunnistus syyskuun lopulla. Lisäksi  järjestämme aika ajoin aluemestaruuskisoja sekä nuorisokilpailuja. Jukolan viestin järjestimme yhdessä Kooveen kanssa vuonna 2008, ja Nuorten Jukolan viestin järjestelyistä vastasimme vuonna 2010. MM-kilpailuja Pyrintö on ollut järjestämässä vuosina 2001 ja 1979. Viimeisin järjestämämme SM-kilpailu oli SM-erikoispitkä 2016.

Pyrinnön kilparyhmät ovat miesten Punakone, naisten Punahilkat ja Nuorten ryhmä. Lue lisää edustusryhmistä.

Harrasteryhmä on tarkoitettu kaikentasoisille ja -ikäisille, ja ryhmälle suunnattuja tapahtumia on useampi joka viikko. Myös useimmat muut harjoitukset ovat avoimia kaikille seuran jäsenille. Harjoitusten ajankohdat ja paikat voi tarkistaa ryhmien kalenterista. Myös keskustelupalstalla tiedotetaan erilaisista seuran tapahtumista.

Pyrinnön lasten suunnistuskoulussa eli Oravapolulla on yli parisataa 4-13-vuotiasta lasta. Keväisin järjestettävässä aikuisten suunnistuskoulussa on vuosittain ollut lähes sata osallistujaa.

Tampereen Iltarastit on suosittu viikottainen kuntosuunnistapahtuma, jonka järjestämme yhteistyössä muiden lähialueen suunnistusseurojen kanssa.

Tampereen Pyrintö, founded in 1932, is the number one orienteering club in Finland and also one of the best orienteering clubs in the world.

We have won Jukola relay three times, Venla relay (women’s relay in Jukola) four times, and women’s relay in Tiomila three times. In 2017 we won the prestigious 25manna relay and consequently received the title ‘The best orienteering club in the world’.

Men’s elite group, Punakone (‘Red Machine’), consists of 17 athletes, 10 of whom belong to national teams of three different countries. In 2018 Pyrintö’s men were 4th in Tiomila and 14th in Jukola relay.

Punahilkat (‘Little Red Riding Hoods’) is the women’s elite group of 25 athletes. Top runners in the group are WOC 2017 bronze medalist Venla Harju, national team athlete Saila Kinni, and triple Junior World Champion Simona Aebersold. In 2018 Pyrintö’s ladies came in 30th place in Tiomila and in 23th place in Jukola relay (Venlojen viesti).

Read more of Elite teams

Junior team Punajunnut (‘Red Youngsters’) consists of 50 athletes of 14 to 18 years. Junior team has won Youth Tiomila three times in a row (2016-2018) and in youth Jukola Pyrintö has 5 victories during the last 10 years. Kids’ group Oravapolku (‘Squirrel Path’) is one of the biggest orienteering schools in the world with over 200 kids between 4 to 13 years of age.

We arrange annually four national competitions: 3-days Grano Games in June and Mikonpäivä Orienteering in September. In addition, we arrange other events, such as national or regional championships, on regular basis.

We have several high quality maps of various types of Finnish terrain. There are over 20 ready-made orienteering trainings that change every year. Welcome to Tampere for a training camp! Read more about training opportunities.

For further information, do not hesitate to contact the club chairman Sami Liponkoski:

  • Puheenjohtaja Sami Liponkoski samiliponkoski[at]gmail.com
    p. 040 8422470
  • Lajipäällikkö Mikko Eskola
    mikkoeskola[at]kolumbus.fi
    p. 040 056 8693

Kaikki yhteystiedot

Tampereen Pyrinnön jäsenmaksu menee pääseuralle. Suunnistusjaosto kerää vapaaehtoista 25 euron kannatusmaksua (entinen jaostomaksu). Maksu menee lyhentämättömänä suunnistusjaoston hyväksi ja sillä tuetaan lasten ja nuorten, huippu-urheilijoiden sekä myös iäkkäämpien urheiluharrastusta.

Kannatusmaksun lisäksi tai sijasta voit myös tehdä minkä tahansa suuruisen lahjoituksen palkitsemisrahastoon. Rahastosta jaetaan tukea SM-, EM- ja MM-tasolla menestyneille.

Suunnistusjaosto kiittää sinua kannatuksestasi!

Maksut voit tehdä seuraaville tileille:

Kannatusmaksu

  • Tilinumero FI54 5732 2620 1535 77
  • Tampereen Pyrintö suunnistusjaosto
  • Viite 110

Lahjoitus palkitsemisrahastoon

  • Tilinumero FI12 5730 0820 7161 61
  • Tampereen Pyrintö rahasto
  • Viite 1300

Palkitsemisrahaston säännöt

Punakone Jukolan viestissä 16.-17.6.

AJANKOHTAISTA

Latvian MM-kisat avattu sprintillä

Latvian Riikan vanhassa kaupungissa kisatussa MM-sprintissä naisissa. Sprintti oli tyypillinen vanhan kaupingin sprintti – teknisine …
Lue lisää

Pöly-Jukolassa dramatiikkaa – Punakone 14. ja Punahilkat 23.

Hollolan supikot osoittautuivat 70. juhla-Jukolan viestissä maineensa veroisiksi. Viestissä nähtiinkin dramaattisia hetkiä niin pummien muodossa …
Lue lisää

Anni, Leo, Mikko ja Anton nuorten arvokisoihin

Nuorten EM-kisat (16- ja 18-vuotiaat) käydään 28.6.-1.7. Bulgarian Veliko Tavornossa. 18-vuotiaiden poikien sarjassa Suomea edustavat …
Lue lisää

Tampereen tupla 8.-10.6.: pyöräsuunnistuksen SM-kisa ja Grano Games

Tiettävästi ensimmäistä kertaa järjestetään sekä suunnistus- että pyöräsuunnistuskilpailut samanaikaisesti ja samasta kilpailukeskuksesta, vaihtaen maastoa päivästä …
Lue lisää