Mikä on valintapäivä?
Joukkuevalinnat järjestetään kilpa- ja edustusjoukkueille vähintään kerran vuodessa. Yleensä valintapäivät järjestetään kauden lopussa, joulu- ja kesäkuussa. Valinnoissa on tarkoitus löytää jokaiselle harrastajalle tulevaa kautta varten omia taitoja ja tavoitteita vastaava joukkue. Valinnoissa hakijat näyttävät omat yksilötaitonsa sekä tekevät stuntteja valmentajien suunnittelemissa ryhmissä. Valintaharjoitukset alkavat lämmittelyllä, sen jälkeen valmentajat arvioivat harrastajien akrobatia- ja stunttitaitoja. Kaikki valinnoissa tapahtuva arvioidaan lämmittelystä loppuun asti niin fyysinen- kuin psyykkinen kyvykkyys.
Valintojen jälkeen valmentajat sijoittavat harrastajat tulevaksi kaudeksi sellaiseen joukkueeseen, jonne taitojen, henkisen kehityksen ja tavoitteidensa puolesta harrastaja arvion mukaan parhaiten sopii.
Tule ajoissa paikalle. Ota mukaasi harjoitteluvaatteet, cheer-/sisätreenikengät ja juomapullo.
Miten valitsen, mihin joukkueeseen haen?
Ennen valintapäivää kannattaa miettiä, kuinka paljon olet valmis panostamaan lajiin, sillä edustus- ja kilpajoukkueessa harjoittelu vie paljon aikaa. Joukkueissa treenaaminen vaatii työtä ja panostusta myös omalla ajalla. Ajankäyttö vaikuttaa edustus- ja kilpajoukkueessa harrastavan perheeseenkin, sillä joukkueissa on läsnäolopakko. Myös lomajaksot joukkueissa ovat tarkoin määriteltyjä. Kilpa- ja edustusjoukkueen toimintaan sitoudutaan puoleksi vuodeksi kerrallaan. Poikkeuksena on naisten edustusjoukkue, jonne sitoudutaan vuodeksi. Mikäli sinulla ei ole motivaatiota kilpajoukkueen vaatimaan harjoittelutahtiin, älä pyri niihin, vaan hae seuran muihin joukkueisiin: kaikille löytyy varmasti sopiva ryhmä missä on mukava jatkaa harrastamista.
Olen joukkueen vanha harrastaja, tarvitseeko minunkin tulla valintoihin?
Kyllä tarvitsee. Jokaisessa valintapäivässä kaikki joukkueen harrastajat arvioidaan uudelleen. Kaikilla hakijoilla on siis yhtäläiset mahdollisuudet tulla valituksi joukkueeseen.
Miten valintaharjoituksiin ilmoittaudutaan?
Joukkueenjako-harjoituksiin ja joukkuekarsintoihin ilmoittaudutaan sähköisesti ennalta ilmoitettujen kaavakkeiden kautta. Lomakkeessa kysytään mm. joukkue johon ensisijaisesti haet, taitoja ja muita valintaan liittyviä kysymyksiä. Kaavakkeet tulevat nettisivuillemme Ajankohtaista-osioon.
Mitä jos en pääse paikalle valintoihin?
Mikäli et pääse paikalle (esim. olet matkalla tai sairastut) ole yhteydessä toimiston sähköpostiin viimeistään ennen valintapäivän alkua, jolloin annamme sinulle ohjeet, miten toimia.
Miksi on tärkeä olla valinnoissa paikalla?
Laji on arvostelulaji ja totutamme kilpa- ja edustusjoukkueen harrastajia jo valintavaiheessa siihen, että heitä arvioidaan. Lajissa kilpailupäiviä on vähän ja kilpailupäivänä tehtävä suoritus ratkaisee, jolloin myös valintapäivä toimii painetestinä hakeville harrastajille. Osaan joukkueistamme valintamme on tiukka ja esim. 100 harrastajaa saattaa havitella paikkaa joukkueesta, jonne otetaan vain n. 28 harrastajaa. Harrastajan ollessa paikalla on valmentajien helpompi arvioida harrastajaa kokonaisvaltaisemmin ja tarvittaessa keskustella harrastajan tai vanhemman kanssa sopivasta joukkueesta. Valintapäivissä valitaan jaoston 12 joukkueeseen harrastajat, jolloin käytännön syistä valinnat ovat yhtenä päivänä ja yhtenä ajankohtana.
Onko mahdollista, että urheilija ei halutessaan pääse hakemaansa joukkueeseen?
On mahdollista. Tavoitteemme on, että jokainen harrastaja voi harrastaa itselleen sopivan tasoisessa joukkueessa, jonne hän sopii parhaiten taitojen ja tavoitteidensa puolesta. Mikäli valinnoissa ei aukea paikka haettuun joukkueeseen, tarjoamme paikkaa muista joukkueistamme. Aina harrastajalle on paikka jossakin jaostomme joukkueista.