Hae mukaan kilpajoukkueeseen

Ilmoittautumislinkit kauden 26-27 kilpajoukkueiden avoimiin treeneihin löytyy kohdasta ”Tule mukaan”.

Kilpajoukkueiden valintapäivät uudistuvat kaudelle 2026-2027

Kilpajoukkuevalinnat tehdään jatkossa jo kevätkauden aikana kilpajoukkueen pääkisojen jälkeen. Uudistuksen myötä jatkossa poikkeuksia lukuun ottamatta lähtökohtaisesti jokaisella kilpajoukkueen urheilijalla on mahdollisuus jatkaa vanhassa joukkueessaan myös seuraavalla kaudella. Muutoksella halutaan tukea harjoittelua samassa joukkueessa pidempään, jotta harjoittelu on turvallista ja kehittyminen kohti oman levelin huippua on mahdollista ennen kiirehtimistä seuraavan levelin joukkueeseen. Uudistuksella halutaan myös tukea nykyisten urheilijoiden kilpailu-uran jatkamista kun joukkuepaikka on tiedossa jo hyvissä ajoin ennen syyskauden alkua.

Poikkeuksia ovat:

  • Ikäsäännöt (urheilija joutuu iän puolesta siirtymään seuraavaan ikäluokkaan).
  • Urheilija haluaa hakea toiseen joukkueeseen ja saa paikan uudesta joukkueesta.
  • Yksittäistapaukset (vanhat ja uudet urheilijat), jotka eivät täytä joukkueen tasoisia valintakriteereitä.
  • SM-edustusjoukkueet, katso lisätietoja kohdasta “SM-Edustusjoukkueiden valinnat”.

 

Jatkaminen samassa kilpajoukkueessa

Poikkeuksia lukuun ottamatta lähtökohtaisesti jokaisella kilpajoukkueen urheilijalla on mahdollisuus jatkaa vanhassa joukkueessaan myös seuraavalla kaudella. Jos sinulla on toiveena jatkaa samassa joukkueessa, vastaathan keväällä vanhoille harrastajille lähetettävään joukkuekyselyyn haluavasi jatkaa samassa joukkueessa ja mainita asiasta 1 to 1 keskusteluissa valmentajasi kanssa. Vanhojen harrastajien ei tarvitse erikseen ilmoittautua joukkueen avoimiin treenihin, vaan ne ovat vanhoille harrastajille normaali treenitilanne.

Odotamme vanhoilta urheilijoilta aktiivista harjoittelua ja taitotason ylläpitämistä joukkueen level taitovaatimusten mukaisesti. Seuralla on oikeus yksittäistapauksissa ohjata vanha urheilija toiseen joukkueeseen, jos urheilija ei enää yllä tai täytä joukkueen tasoisia valintakriteereitä. Kyseisissä tapauksissa asiasta keskustellaan aina ennakkoon urheilijan / huoltajan kanssa.

Kaikki kilpajoukkueisiin valitut saavat yhtäaikaa vahvistusviestin joukkueessa jatkamiseen avointen harjoitusten jälkeen. Kesken kevätkauden valmentajat eivät tee vielä sitovia päätöksiä, vaan valmentajat käyvät 1 to 1 keskustelut urheiljoiden kanssa rauhassa loppuun ja keskittyvät kilpailukauteen. Avoimien treenien jälkeen harrastajilla on 24h aikaa vahvistaa paluuviestillä sitova paikka joukkueessa. Vahvistuksen jälkeen lähetämme syksyn kausimaksun MyClubiin (eräpäivä elokuussa) ja lisäämme urheilijan joukkueen MyClub ryhmään.

Uusi hakija tai halukas siirtymään toiseen kilpajoukkueeseen

Jos urheilija haluaa hakea tai siirtyä toiseen kilpajoukkueseen joukkuepolun mukaisesti, urheilijan tulee:

  • Ilmoittautua hakemansa joukkueen avoimiin treeneihin
  • Osallistua hakemansa kilpajoukkueen avoimiin treeneihin.
  • Vahvistaa paikka uudesta joukkueesta 24h tunnin sisään viestin vastaanottamisen jälkeen.

Avoimien treenien ajankohdat julkaistaan hyvissä ajoin seuran somessa ja nettisivuilla.

Jos harrastaja ei saa paikkaa uudesta joukkueesta, on hänellä (poikkeuksia lukuun ottamatta) paikka samassa kilpajoukkueessa myös ensi kaudella.

Huomaathan, että jos harrastaja saa paikan uudesta joukkueesta, paikan vahvistuksen jälkeen siirto on sitova, eikä sen jälkeen vanhasta joukkueesta ole mahdollista saada vanhaa paikkaa takaisin. Harrastaja voi hakea vanhaan joukkueeseen takaisin mahdollisissa täydennystreeneissä.

Valintoihin liittyvät tekijät

Uudet hakijat arvioidaan valintakriteereiden perusteella. Myös oma stunttipaikka vaikuttaa joukkueeseen pääsyyn, koska kilpajoukkueesseen otetaan lähtökohtaisesti noin 24-32kpl urheilijaa seuraavassa suhteessa:

  • Nousijoita 1:4 (6-8kpl)
  • Takanostajia eli “takareita” 1:4 (6-8kpl)
  • Nostajia (pohjia) 2:4 (12-16kpl)

Käytännössä samaa stunttipaikkaa tekevät henkilöt kilpailevat keskenään samoista avoinna olevista stunttipaikoista.

Esimerkki

Joukkueessa on avoinna 1 nousijan paikka ja 3 nostajan paikkaa. Joukkueeseen hakee viisi uutta nousijaa ja kolme uutta nostajaa. Vain eniten pisteitä saanut nousija valitaan ja loput nousijahakijat karsiutuvat. Vaikka karsiutuneilla nousijoilla olisi vaativammat akrotaidot ja paremmat pisteet kuin nostajilla, kolme nostajaa valitaan joukkueeseen, koska heidän stunttipaikkoja on vapaana.

Uudistuksen myötä avointen paikkojen määrä voi vaihdella joukkueittain, koska avoimet paikat määräytyvät sen mukaan kuinka paljon vanhoja harrastajia siirtyy pois kustakin joukkueesta. Kilpajoukkue täytetään siis ensin vanhoilla harrastajilla (pl. poikkeukset) ja sen jälkeen auki olevat paikat täydennetään uusilla hakijoilla.

Jokaiselle hakijalle taataan paikka jossain seuran joukkueessa. Jos esimerkiksi urheilija ei tule valituksi kilpajoukkueeseen, hänelle järjestetään paikka edistyneiden- tai jatko- harrastetasolla.

Valintakriteerit kilpajoukkueen urheilijoille:

Valintakriteerit koostuvat kuudesta eri kategoriasta:

  • Akrobatia (levelin mukaiset akrot, puhtaus ja varmuus)
  • Stunttitaidot (levelin taidot, kehonhallinta, turvallisuus)
  • Fyysiset ominaisuudet (kehonhallinta, riittävä voima, liikkuvuus)
  • Tiimityöskentely (Yhteistyö, toisten huomiointi, kommunikointi)
  • Psyykkiset taidot (Keskittyminen, paineensietokyky, asenne, palautteen vastaanotto)
  • Treeniaktiivisuus & sitoutuminen (läsnäolo harjoituksissa, sitoutuminen joukkueeseen)

Kaikki valinnat perustuvat ensisijaisesti urheilijoiden fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden varmistamiseen. Tavoitteena on löytää jokaiselle harrastajalle mahdollisimman sopiva joukkue ikä- ja taitotaso huomioiden.

Valinnoissa on mahdollista painottaa kilpailusääntöjen edellyttämään ikäluokkaan siirtyviä urheilijoita, joiden on iän puolesta siirryttävä seuraavaan ikäluokkaan. Tämä ei kuitenkaan takaa automaattista paikkaa joukkueessa, vaan painotusta käytetään vain silloin, kun hakijoiden taso on lähes sama ja toisella urheilijalla on mahdollisuus sijoittua myös toiseen, ikä- tai tasoltaan sopivaan joukkueeseen.

 

SM-edustusjoukkueiden valinnat (Flames ja Lightnings)

Edellisen kauden SM-joukkueen urheilijat arvioidaan valintakriteereiden pohjalta, ja soveltuville urheilijoille voidaan tarjota jatkopaikka joukkueessa. Alustavia kiinnityksiä voidaan tehdä jo kevätkauden aikana 1.4.-18.5.2026 välisenä aikana, jolloin vanhojen harrastajien lisäksi esimerkiksi akatemiaurheilijoille ja potentiaalisille muille hakijoille on mahdollista tarjota alustavia paikkoja joukkueessa. Sitovat ja lopulliset valintapäätökset lähetetään kaikille SM-joukkueeseen hakeneille yhtä aikaa avoimien treenien jälkeen.

Otathan yhteyttä joukkueen vastuuvalmentajiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jos haluat hakea SM-joukkueisiin. (Flames: laurak.pct@gmail.com ja Lightnings: pct.lightnings@gmail.com ).

SM-kisojen jälkeen järjestetään kaikille avoimet valintatreenit, joissa valitaan lopullinen joukkuekokoonpano. Lisäksi elokuussa järjestetään mahdollisesti täydennystreenit, jos joukkueen kokoonpanoon tulee valintatreenien jälkeen vielä muutoksia / täydennettävää.

25.5.-14.6.2026 välinen aika on rauhoitettu täysin SM-kilpailuihin valmistautumiseen.

Joukkuepolku / siirtymissuositukset

Joukkuesiirtymiset tulee tehdä PCT:n joukkuepolun ja siirtymissuositusten mukaisesti. Useamman levelin harppaus on poikkeuksellista ja vaatii valmentajien suositukset. Huomaathan, että eteneminen on aina vapaaehtoista, mikäli iän puolesta ei ole pakko siirtyä seuraavaan ikäluokkaan. Kannustamme aina hallitsemaan nykyisen levelin (maksimi)taidot ennen seuraavalle levelille siirtymistä. Osa taidoista vaatii usean vuoden harjoittelun, joten joka lukuvuosi ei ole suositeltavaa siirtyä eteen päin.

Suosittelemme, että ikäryhmästä toiseen siirryttäessä urheilija hakee ensisijaisesti samalle levelille (esimerkiksi minit lvl 1 → youth lvl 1). Tämä tukee urheilijan fyysisesti turvallista kehittymistä, sillä vanhemmissa ikäryhmissä harjoittelun fyysinen kuormitus kasvaa iän ja kasvupyrähdyksen myötä.

Joukkuepolkuun pääset tutustumaan nettisivuillamme kohdassa ”joukkuepolku”.

 

Harrastuksen lopettaminen

Jos harrastaja ei halua jatkaa vanhassa joukkueessa tai hakea uuteen joukkueeseen, vastaathan kevään aikana tehtävään joukkuekyselyyn “en aio jatkaa harrastusta”. Näin tiedämme avata lopettavan harrastajan paikan uusille hakijoille.

Virallinen lopettamisilmoitus tulee tehdä vielä kirjallisesti PCT:n toimistoon cheerleading@pyrinto.fi.

Huomaathan, että jos et ota tarjottua joukkuepaikkaa vastaan 24h tunnin sisään vahvistusviestin lähettämisestä, lopetus on sitova, eikä sen jälkeen vanhasta joukkueesta ole mahdollista saada enää automaattisesti vanhaa paikkaa takaisin. Harrastaja voi hakea vanhaan joukkueeseen takaisin mahdollisten täydennystreenien kautta.

Ennen joukkuepaikan vastaanottamista

Ennen joukkuepaikan vastaanottamista tutustuthan huolellisesti kyseisen jokkueen joukkueinfoon, josta näet joukkueen harjoitusmäärän, ajat ja maksut. Kilpajoukkueessa harjoittelu vaatii sitoutumista ja aktiivista harjoittelua.

Joukkuepaikan vastaanottamalla annat samalla luvan lisätä urheilijan joukkueen MyClubiin. Urheilijalle muodostuu samalla syyskauden lasku, jonka eräpäivä on elokuussa. Joukkueiden harrastajat päivitetään MyClubiin kevätkauden päättymisen jälkeen.

Huomaathan, että seuran sisäisiä siirtoja on mahdollista tehdä joulukuun alkuun asti.

 

Miten haen joukkueeseen, mikäli en pääse avoimiin treeneihin?

Suosittelemme vahvasti osallistumaan avoimiin treeneihin paikan päällä, sillä se antaa parhaan mahdollisuuden näyttää taitosi, asenteesi ja ryhmätyöskentelytaitosi. Tilaisuudessa pääset myös tapaamaan valmentajia ja muita hakijoita.

Jos et pääse paikalle, voit hakea joukkueeseen ilmoittautumislomakkeesta löytyvän videohaun kautta tai sopia valmennustiimin kanssa mahdollisesta toisesta treenikerrasta ennen valintapäätösten ajankohtaa. 

Jos kevään avoimet treenit menevät ohi, järjestämme paikkatilanteen mukaan täydennystreenit elokuussa viikolla 33 joukkueiden normaalina treeniaikana. Tarkemmat treeniajat infotaan myöhemmin.

 

Mitä avoimissa treeneissä tapahtuu?

Avoimet treenit ovat tavallinen treenitilanne, jossa valmentajat seuraavat hieman tarkemmin hakijoiden kehonhallintaa, fyysistä ja psyykkistä soveltuvuutta kilpajoukkueeseen, sekä vaadittavia lajitaitoja. Avoimia treenejä ei kannata jännittää liikaa, sillä valintapäivät pyritään pitämään mahdollisimman rentoina tilaisuuksina, jossa jokaiselle urheilijalle pyritään löytämään taitotasoltaan sopiva joukkue.

Ilmoittautuminen PCT-hallilla alkaa 30 minuuttia ennen treenien alkua, saavuthan hyvissä ajoin paikalle. Valmentajat tai toimiston henkilökunta ottaa vastaan hakijat ja tarkistavat nimellä, että ilmoittautuminen löytyy järjestelmästämme. Jokaiselle jaetaan nimiteippi vaatteisiin kiinnitettäväksi.

Valintapäivä alkaa yhteisellä alkuringillä, jossa käydään läpi treenien aikataulu ja tehdään nimikierros. Harjoitus aloitetaan ohjatulla lämmittelyllä, johon voi sisältyä myös omaa lämmittelyaikaa.

Treenien aikana harjoitellaan cheerleadingin eri osa-alueita, kuten akrobatiaa, nostoja, heittoja ja mahdollisesti hyppyjä, ikätasosta riippuen. Taitosuorituksia kuvataan valmentajien päätöksenteon tueksi. Treenit päätetään yhteiseen loppurinkiin, jossa käydään läpi harjoituksen kulku ja kerrotaan, milloin valintatulokset julkaistaan.

Miten valintapäätökset tehdään?

Valmentajat vastaavat joukkuevalinnoista ja tekevät päätökset annettujen kriteereiden perusteella. Yksittäinen taito ei ratkaise valintaa, vaan urheilijan sopivuutta tarkastellaan kokonaisuutena. Joukkuelajissa on tärkeä löytää toimivat ryhmät, jotka pelaavat hyvin yhteen.

Jaosto määrittää yleiset linjaukset, kuten joukkueiden koon ja level-tason. Jokaisessa joukkueessa on rajattu määrä eri stunttirooleja, kuten nousijoita ja nostajia, ja saman roolin hakijat kilpailevat ensisijaisesti samoista paikoista. Valmentajat ovat koulutettuja arvioimaan tarvittavat taidot. Päätöksiä eivät tee urheilijat tai huoltajat, mutta valmentajilta voi aina pyytää palautetta ja perusteluja valinnoista. Toivomme valmentajille työrauhaa.

Koska saa tiedon joukkueeseen pääsystä?

Ilmoittautumislomakkeessa kysytään puhelinnumero, johon tieto valinnoista lähetetään. Numero voi olla harrastajan tai huoltajan. Ilmoitus tulee ilmoitettuun numeroon tekstiviestillä tai puhelulla viimeistään seuraavana päivänä valintapäivästä, jotta harrastaja ehtii tarvittaessa toisen joukkueen valintapäivään.

Ilmoituksessa kerrotaan, mihin joukkueeseen harrastaja on valittu tai mille toiselle valintatreenille häntä suositellaan. Viestiin tulee vastata sitovasti, ottaako harrastaja mahdollisen paikan vastaan. Kaikki valintapäivään osallistuneet saavat tiedon valinnasta. Mikäli ilmoitusta ei jostain syystä kuulu, ota yhteyttä joukkueen valmentajiin tai PCT:n toimistolle cheerleading@pyrinto.fi.

Pääsenkö kauden aikana kaikkiin kilpailuihin kilpailemaan?

Valinta kilpa- tai edustusjoukkueeseen ei automaattisesti tarkoita pääsyä kaikkiin kauden kilpailuihin. Tavoitteena on, että jokainen kilpajoukkueessa (ei koske SM-edustuksia) harjoitteleva pääsee kilpailemaan vähintään kerran lukuvuoden aikana, ellei osallistumiselle ole estettä, kuten terveydellinen tai turvallisuuteen liittyvä syy (esim. vaadittavat taidot eivät onnistu turvallisesti poissaolojen tai muiden syiden takia) tai urheilija rikkoo sääntöjä tai toimii epäurheilijamaisesti.

Kisamatolla saa kilpailla maksimissaan 24 kilpailijaa per kilpailu. Joukkueisiin valitaan harrastajia useimmiten noin 28-32 urheilijaa, jotta vaihtopelaajia eli ”vaihtareita” on joukkueessa riittävästi yllättävien tilanteiden varalle. Vaihtareiden pitäminen joukkueessa on lajille hyvin tyypillistä, joka tukee koko joukkueen toimintaa. Kisakokoonpano on aina kilpailukohtainen ja kilpailukokoonpano ilmoitetaan ennen kilpailuihin lähtöä. Jokainen joukkueen jäsen lähtee kilpailumatkalle mukaan tasavertaisesti kilpailuohjelma osaten siitä huolimatta, onko vaihtarina vai kisakokoonpanossa. Vaihtareiden tulee olla valmiudessa hyppäämään lyhyelläkin varoitusajalla kisamatolle, jos yllättäviä tilanteita sattuu vielä kisapäivänäkin. Jokaisen kilpajoukkueessa urheilevan harrastajan kannattaakin jo lähtökohtaisesti asennoitua siihen, että on luonnollista, että kisakokoonpanoa kierrätetään ja jokainen on varmasti jossain kohtaa cheer-urallaan vaihtarina joissain kilpailuissa. Lisätietoa vaihtarikäytännöstä löytyy kausi-infon kohdasta ”Kilpaileminen”.

TERVETULOA HAKEMAAN PCT:N KILPAJOUKKUEISIIN!